Lounais-Hämeen joulu -lehti 2011.

Vanhoja työläiskortteleita tehdasyhdyskunnissa on tutkittu ja elämää tallennettu. Mutta hyvin vähän on tietoa jäljellä maalaisköyhälistön elämästä kyliensä mäkitupa-alueilla. Tutkiessani kotikyläni Jänhijoen historiaa eteeni avautui hyvin säilynyt entinen kylän renkien, käsityöläisten ja ruotusotilaiden asuinpaikka. Se on nykyisin Lukkarinkujana tunnettu pieni Jänhijoentieltä erkaneva kuja ja sen ympärillä oleva mäkimaasto vanhoine taloineen ja mökkeineen. Nimensä se sai 1980-luvulla teitä nimettäessä kujan varrella eläkepäiviään viettäneestä Jokioisten seurakunnan kanttorista eli lukkarista Juha Nisulasta. Historiasta sille olisi varmaankin löytynyt monta muuta yhtä perusteltua nimeä, mutta nimenä se on ilmeikäs. Teen aikamatkan tuolle kujalle oppaanani Jokioisten kartanon arkistot sekä kujalla syntynyt ja kasvanut 94-vuotias Toivo Lehtinen.

Mäkituvalla tarkoitettiin kylän talonpojan maalla ollutta mökkiä. Lukkarinkujalla oli 1795 isojaon järjestelyjen jälkeen Nikulan, Arkkilan ja Knuutilan maita aina vuoteen 1903. Silloisessa isojaossa alue siirtyi Arkkilan vuokratalolle ja 1921 se palstoitettiin mökkien asukkaille. Tuolloin syntyi 8 pientä palstatilaa. Mäkitupa oli asukkaan alun perin rakentama ja asukkaasta käytettiin nimeä itsellinen tai mökkiläinen. Asukas maksoi vuokraa maan omistajalle ja sai harjoittaa ammattiaan tai ottaa itsenäisesti pestejä eri taloissa. Mäkituvalla oli pieni peruna- tai kaalimaa isäntätalolta, kun taas torpilla oli peltoja ja niittyjä kartanolta vuokrattuna. Lukkarinkujan ja Pikkukujan välissä olevat Savipyölin ja Mäkipyölin pellot ovat yhdessä Ilvesahteentien eteläpuolella olevan Kärjenpalonpyölin kanssa Jänhijoen kylän vanhimmat pellot. Kujan päässä oleva mäki on vuoden 1795 kartassa nimeltään Lautakallio.

Kujan asukkaista 1700-luvulla.

Kylän yhdeksän talonpoikaistaloa olivat nykyisen Kankon lähellä Kukkukallion juurella. Suurin osa Ilvesahteentien vieressä. Torppia oli nykyisen Nummelan luona ja talojen läheisyydessä. Mäkitupia oli Kukkukallion eteläreunalla, joen takana Kallioisten lähellä ja Savipyölissä nykyisen Lukkarinkujan varrella. Joentakaiset mäkituvat liittyivät Filppulan taloon, Savipyölin tuvat Arkkilaan, Kankoon, Knuutilaan ja Nikulaan. Valtaosa Eskolan, Mattilan, Honkalan ja Pekkalan (Pekan) mäkitupalaisista oli Kukkukallion rinteillä. Vuoden 1795 isojaossa Lukkarinkujan alkupään pienet sarkalaput ja mökit kuuluivat Arkkilalle ja Nikulalle sekä loppupään Arkkilalle ja Knuutilalle.

Lukkarinkujalta 1700-luvulla löytyy asukkaana Nikulan maalta kylän paimen ja seurakunnan unilukkari Pauli Pentinpoika. Unilukkarin tehtävänä oli kirkossa herätellä nukkuvia, taltuttaa vastaanhangoittelevia ja toimia jonkinlaisena kirkon suntiona. Paulin jälkeen torpassa asui hänen poikansa kylän lammaspaimen Simo Paulinpoika (1708 – 1778). Hänen poikansakin oli vielä kylän paimen. Torppaa nimitettiin Villurin torpaksi. Torppaan tuli myöhemmin vävyksi kylän ruodun 84 sotilaan Abraham Häggrothin poika Juha Roth (1784 – 1852) ja hänen mukaansa torppaa ryhdyttiin sanomaan Rothin torpaksi. Pienistä maistaan se teki vuodessa 11 renginpäivää Nummelaan 1848. Rothin torppa loppui Juhan kuollessa 1852 ja jatkui vähän aikaa pelkkänä mökkinä.

Villurin torpan väen historia ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan se sai huikean jatkon. Nimittäin Juha Rothin tytär Helena (s. 1829) avioitui Ojoisten Sillanpään torpparin Juha Riktigin kanssa. Heidän tyttärensä Vilhelmiina Riktig otti nimekseen Miina Sillanpää ja hän oli ensimmäinen Suomen naisministeri. Miina oli 9-lapsisen perheen kolmanneksi nuorin ja hän meni 12-vuotiaana kiertokoulun suoritettuaan Forssan puuvillatehtaalle töihin. Häggroth, Roth ja Riktig olivat sotilasnimiä, joten Miinan esi-isät olivat rengintyön lisäksi myös ruotusotilaita.

Nimensä Villurin torppa oli saanut tietenkin siitä, että sen asukkaat olivat kylän lammaspaimenia. Nykyään sanottaisiin lampureiksi. Yhteisesti palkatut paimenet asuivat yleensä Nikulan sukuoikeustalon mailla. Lukkarinkujan ja Nikulantien välissä oleva pieni pelto oli 1795 nimeltään Villurin pelto ja se jatkui nykyiseen Nikulaan päin Villurin niittynä. Läheisen Lautakallion takana ollut niitty oli nimeltään Lammasniitty. Muistona Villurin torpasta on vielä Heikkilän talon tontilla oleva Villurin kaivo, alkujaan lähde. Jänhijoen torppaluettelossa 1779 Villurin torppa on numero 1. Torppa nro 2 oli Nikulan isännän pojan, seppä Matti Tuomonpojan torppa, josta myöhemmin tuli Pajalan torppa.

Toinen Nikulan maalla Lukkarinkujalla 1700-luvulla asunut oli kylän räätäli ja paimen Elias Sipinpoika (1728 – 1795). Hänestä käytetään myös nimeä räätäli Färm (taitava) erotuksena kylän sepästä ja ruotusotilaasta Juha Färmistä, joka asui Pajalan torpassa ja lienee saanut surmansa Suomen sodassa 1809.

Kolmas Lukkarinkujan asukas oli Jänhijoen ruodun numero 78 (Arkkilan ruotu) sotilas Kustaa Backman (s. 1749). Ruotulaitoksen loputtua 1810 heidän torppansa siirrettiin myöhemmin nykyisen Pekan paikkeille ja se sai nimen Vuorela. Vuorela muuttui Pekan taloksi ja Backmaneista tuli Pekkoja.

Osuvia nimiä Lukkarinkujalle olisivat myös Unilukkarinkuja, Räätälinkuja, Suutarinkuja, Soturinkuja ja Villurinkuja

Kujan asukkaat 1800-luvun lopulla.

Nyt on pakko tilanpuutteen vuoksi hypätä elämään 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuaikoihin, jolloin Jokioisilla kartanon omistamista maista 1921 tehtiin itsenäisiä lohkotiloja. Lukkarinkujan maat olivat 1903 siirtyneet Arkkilan vuokratalolle. Kun vuokratalojen maat järjesteltiin uudelleen 1921 torpparikauden loppuessa, niin Lukkarinkujalle muodostettiin 8 palstatilaa entisten mäkitupien pohjalle. Jokioisten Kartanot oli ostanut Arkkilan talon omistajalta sukuoikeuden pois 1901 ja siitä lähtien Jänhijoella on ollut vain Nikulan sukuoikeustalo.

Kanssakävelijäni on nyt kujalla Toivo Lehtinen Lehtisen mäkituvasta. Lähdemme liikkeelle kujan alusta Jänhijoen entisen kaupan luota. Risteyksen kohdalla tien toisella puolella oli 1897 toimintansa aloittanut kansakoulu ja sen opettajan Frans Hemming Helteen asunto. Risteyksen paikkeilla on pieni mäki, jossa on joskus sijainnut riihi ja näin mäen nimi oli Riihimäki. Siinä sijaitsi kaksi mökkiä. Toisessa mökissä asui Arkkilan renki Kalle Kustaanpoika (eli 1846 – 1911). Hän oli ottanut sukunimekseen Riihimäki paikan mukaan. Hänen poikansa Juho Kallenpoika otti 1905 sukunimekseen Itä. Idät muuttivat Humppilan Huhtaalle 1920.

Toinen suurempi mökki oli teurastaja ja maakauppias Juho Vehmasella (1857 – 1939). Jo vuonna 1883 hänen ammatikseen oli merkattu teurastaja. Hän oli kotoisin Latovainion Vehmaisten (Vehmaan) torpasta ja hänen vaimonsa oli Rehtijärven Kaukolta Sofia Matintytär. Sukunimi tuli kotitorpan mukaan. Ennen sukunimen käyttöönottoa tämän mökin nimi oli etunimen mukaan annettu Juhala. Mökkiin Vehmaset muuttivat 1888.

Maareformissa 1921 mäkeen muodostettiin kaksi palstatilaa, jotka molemmat Juho Vehmanen lunasti valtiolta. Vehmasen asuntotontin nimeksi tuli Itä ja teurastamon ja kaupan tontin nimeksi Vehmainen. Itä on mäessä kujan varressa oikealla ja Vehmainen entisen kaupan kohdalla vasemmalla.

Jokioisten kunta osti myöhemmin Idän tontin ja siinä asui pitkään kätilö Anna Laiho, joka oli hyvin tärkeä henkilö Jokioisten pohjoispään äitien kotisynnytyksissä kuten meikäläisenkin syntyessä Hakamäen lohkotilan kammarissa. Nykyisin Itä kuuluu Jänhijoen kansakoulun pitkäaikaiselle opettajalle Tyyne Tasaselle. Hän tuli opettajaksi kouluun 1954 (Tyyne Tasanen).

Vehmaisten tontilla oli myöhemmin Jokioisten Maanviljelijöiden Osuusliikkeen myymälä (Jokiläänin Osuusliike, SOK). Myymälän lopettamisen jälkeen talossa ovat asuneet perheineen Matti Mäenpää ja Urpo Luoto.

Juho Vehmasen poika, myös teurastaja, Juho (Janne) Vehmanen osti 1936 Latovainion Koskelan tilan, jonka isäntänä on hänen pojanpoikansa Aulis Vehmanen tyttärensä kanssa.

Seuraava mökki kujan oikealla puolella on Laakso. Vuonna 1881 lopetettiin Perälän torppa Nummelan läheltä ja sen viimeinen torppari Abraham Perälä (1817 – 1898) muutti vaimonsa Vilhelmiinan (Miinan s. 1847) kanssa Lukkarinkujalle Nikulan maalle pieneen mökkiin. Jäätyään leskeksi Miina avioitui Nikulan rengin, mäkitupalainen Juho Pietari Laakson kanssa. Juho Laakso teloitettiin kansalaissodan jälkiselvittelyissä ja mäkituvan lunasti itselleen 1921 leski Miina Laakso. Miina Laakso kutoi kyläläisille kankaita ja mattoja (Toivo Lehtinen). Hänen jälkeensä mökissä asui suutari Aleksi Engblom, joka oli kotoisin Latovainion Leppälän torpasta. Suutarin töiden ohella Aleksi hoiti mehiläisiä. Hänen veljensä, suutari Oskari Engblom asui lähellä nykyistä Nikulaa. Myöhemmin Laaksolla asui eläkepäivinään kanttori Juho Anders Nisula ja tätä kirjoitettaessa Matti Helin.

Aikaisempia kylän suutareita olivat olleet mm. Heikki Fort (s. 1794) ja Antti Lind (1838 – 1913).

Seuraava mäkitupa sai 1921 nimen Lehtinen. Se on kujan vasemmalla puolella. Vuonna 1893 siinä asui Nikulan mäkitupalainen Juho Vihtori Lehtinen (1874 – 1902) ja hänen vaimonsa Aurora (1875 – 1945) oli Nikulan piika. Mökkiin Aurora tuli 1892 ja heidät vihittiin 1895. Juho Lehtinen oli Latovainion Markkulan poikia. Jäätyään leskeksi 1902 ja toisen kerran 1918 kansalaissodan seurauksena Aurora meni 1921 naimisiin Joose Jalmari Jokelan (Kolkan Joose s. 1892) kanssa. Joose oli kotoisin Latovainion Kolkan torpasta. Heidän mökkinsä on vielä jäljellä. Jänhijoen koulun siivooja-keittäjä sekä kylän hieroja Aurora Lehtinen lunasti palstatilan 1921. Lehtisen mökki on parhaiten säilynyt mäkitupalaisen asunto Jänhijoen ja Latovainion alueella. Mitoiltaan se vastaa vuoden 1694 ruotusotilasjärjestelmän mukaista ruotusotamiehen asuntoa. Mittasimme sen kujan päässä olevan Sulosen talon omistajan Esko Jokiniemen kanssa. Mitoiltaan se on 4,6 m x 4,6 m eli 21 m2. Sen ulko-oven edessä on pieni lautainen eteinen. Esko Jokiniemi muistelee nuoruudessaan siinä asuneen 6 henkilöä. Aurora Lehtisen poika Toivo Lehtinen (s.1917) kertoi nuoruudessaan kuulleensa Kankon isännältä Joose Kankolta, että mökki on entinen kestikievarirakennus ja siirretty Minkiön kylästä Inkin luota. Se on voinut olla sitä ennen sotilaan asunto, koska ruotujärjestelmä hajotettiin Venäjän valloitettua Suomen 1800-luvun alussa. Nykyään talon omistaa Aurora Lehtisen tyttären pojan tytär Arja Salmenoja. Joose Jokela soitteli meille Hakamäen pikkupojille kaksirivistähaitariaan ja teki meille Hakamäessä pärekoppia. Hän oli paikkakunnalla erittäin tunnettu henkilö monestakin syystä. Hän hankki elantonsa tekemällä luutia, pärekoppia, katsomalla kaivonpaikkoja ja tekemällä kaikenlaisia rengintöitä. Hän oli myös kuuluisa avioliittojen puhemies ja talkoitten haitarinsoittaja. Hän oli haavoittunut kansalaissodassa punakaartissa nilkkaan ja päässyt pakoon pidättäjiään piiloutumalla erään torpan hevosen ruokapaikan ”rupun” alle. Jalan tulehtuminen vaivasi häntä koko elämän (Toivo Lehtinen).

Puhemies Joose Jokela järjesteli monelle paikkakuntalaiselle aviopuolison, koska kierteli laajalla alueella. Tähän toimintaan liittyy paljon kaskuja. Tässä pari tosipohjaista.

Erään talon vanhapoikaisännän sisar, joka lypsi talon lehmät, oli sairastunut. Hän valitti Jokelalle, että pitäisi saada nopeasti iltalypsylle lypsäjä tilalle. Jokela sanoi, että hän tuo sulle toisesta kylästä lypsäjän, mutta vie sää se sitten vasta aamulla takaisin. Ilmeisesti tällä konstilla löytyi taloihin monta vakituista lypsäjää.

Jokela oli järjestänyt eräälle toisen kylän miehelle vaimon ja kyseli vuoden päästä, että onko mies tyytyväinen vaimoonsa. Mies vastasi, että hyvän vaimon järjestit kun jo viiden kuukauden päästä syntyi poika. Tähän Jokela vastasi:” Ei se mikään ihme ole, vaimo kantoi sitä neljä kuukautta ja sinä viisi kuukautta.” Mies mietti asiaa ja sanoi: ”Jaa, niin kai se meni”.

Seuraava mäkitupa kujan varrella alkujaan vasemmalla puolella – Arkkilan maalla – oli nimeltään Maja. Siinä asui Pellilän Mikkolasta kotoisin oleva Arkkilan mökkiläinen ja renki Ananias Kallenpoika (s.1843). Hänen vaimonsa oli Latovainion Terävän torpparin Juha Jaakonpoika Terävän tytär Maria Jaakontytär (s.1851). He tulivat mökkiin 1877. Ananias Kallenpoika (Karlsson) kuoli 1920 ja palstatilan lunasti vaimo Maria Karlsson lapsineen. Tätä kirjoitettaessa se on Helge Lehtisellä. Karlssonin mamma Maria oli Toivo Lehtisen mukaan räätäli ja itseoppinut maalaiskätilö, joka hänetkin auttoi maailmaan. Maria oli myös kujan lastenvahti ja hyväntekijä. Karlssonilla oli pihapiirissä maauuni, jota kujan naiset käyttivät leipien kypsentämiseen. Uuni oli saviturpeilla vuorattu. Samanlainen uuni oli Kukkukallion alueella Säterin Matilla (Toivo Lehtinen).

Kylän varsinainen päätoiminen räätäli oli Lukkarinkujan lähellä Arkkilan talon mailla asunut kylänräätäliksi 1870-luvulla Laikkalammin Lamminpään torpasta tullut Antti Lamminpää (1832 – 1894). Hän oli naimisissa Lammin Malmnäsin torpassa syntyneen Kustaava Friskin kanssa. Heidän pojistaan Antista (s. 1874) ja Juhosta (s. 1876) tuli räätäleitä ja he muuttivat nimensä Lammiseksi. He muuttivat kylästä pois. Juho viimeisenä 1907 Humppilan Huhtaalle.

Seuraavana kujan varrella vasemmalla puolella oli Heikkilä. Tähän mökkiin oli 1893 muuttanut Arkkilan isännän Samuel Olavinpojan poika Heikki Fabian Samuelinpoika (s.1846). Palstan lunasti 1921 Sandra Arkkila, mutta setämies Heikki Samuelinpoika Heikkilä asui siinä edelleen vielä 1920-luvulla. Tilan nimi Heikkilä on tietenkin tullut Heikin etunimestä. Nyt se on Toivo Lambergilla. Talon asukkaista eräs oli tinuri. Tällä tontilla on Villurin lähde, joten voi hyvällä syyllä epäillä, että lammaspaimen oli asunut näillä main. Nuo Arkkilat eivät olleet sukua nykyisille Arkkiloille, sillä nykyiset Arkkilat muuttivat Arkkilaan Pietilän torpasta vuonna 1911 ja ennen heitäkin talolla oli välissä eri omistajat.

Heikkilän tontilta Lukkarinkujalta haarautui pieni polku Lautakallion takana olleelle pienelle mökille. Kankon maalla sijainneessa pienessä mökissä asui hetken verran Jalmari Matinpoika Hakala, joka otti sukunimekseen Vienonen. Hän lunasti Tupalan palstatilan 1921 Tupakorvesta nykyisen valtatie 2:n vierestä. Jalmari Vienosen vaimo oli Jänhijoen kauppiaan Juho Vehmasen tytär Ida Sofia Vehmanen. Mökkiä ei enää näy vuoden 1921 kartassa, joten se lienee siirretty Tupalaan. Jäljellä paikalla on vielä hieman kiviaitaa, kivijalkakiviä ja muurin perustus.

Heikkilän jälkeen Lukkarinkujalla tullaan mäkituviksi muuttuneille kahdelle vanhalle torpalle.

Ensimmäinen mökki on nimeltään Leino. Vuosisadan vaihteessa siinä asui mökkiläinen Joose Örn (s.1864). Myöhemmin hän otti sukunimekseen Leino. Hän toimi kylän puuseppänä ja lunasti palstan 1921 ja sen nimeksi tuli Leino. Jo hänen isoisänsä oli toiminut tällä paikalla samassa ammatissa. Örnien sukujuuret johtavat Stoltin sukuun ja viereiseen Mäenpään torppaan. Tätä kirjoitettaessa talo on Aune ja Hannu Toivolalla. Mökin aikaisempi nimi oli Uusimäki. Mutta ajassa taaksepäin mentäessä taustalta löytyy Leinon kohdalta Jänhijoen Hakalan torppa. Mäenpää ja Hakala eli Sulonen ja Leino olivat myöhemmässä vaiheessa sukulaistorppia. Mäenpään torpan poika ja Hakalan torpan tytär olivat menneet naimisiin.

Lukkarinkujan pää oli 1795 Knuutilan talon maata. Vuodelta 1827 löytyy tältä kohdin Knuutilan rengin Samuel Antinpojan (s. 1805) torppa. Torppaan tuli hänen jälkeensä Filppulan renki ja puuseppä Juha Juhanpoika (s. 1801). Hän oli vihitty 1826 Filppulan talon tyttären Eeva-Liisa Israelintyttären kanssa. Heidän tyttärensä Eeva (s. 1840) avioitui viereisen Mäenpään torpan pojan Juha Heikki Örnin kanssa ja sukunimeksi tuli Örn. Torpan nimi oli alkujaan Hakala ja rinnakkaisnimi oli Snickars, mikä viittasi puuseppään eli nikkariin. Välillä sitä paikkakuntalaiset sanoivat Kikkeriksi, kun hieno ruotsalaisnimi ei suuhun sopinut. Torpassa näyttää asuneen vähän aikaa myös kellonsoittaja ja pitäjän maalarin arvonimen saanut Kristian Filenius (s.1817), joka muutti sieltä Kiipulle.

Hakalan torpan rakennukset olivat suurin piirtein Leinon paikkeilla. Joose Örn jatkoi sukunsa perinteitä puuseppänä samalla paikalla ja hänet tunnettiin Leinona. Jänhijoen eli Jänhiön huonekalut teki Leino ja Latovainion puuseppä oli Stefanus Lund.

Viimeinen mäkitupa Lukkarinkujan päässä oli Sulonen. 1900-luvun alussa siinä asui mökkiläinen Justus Sulonen (s. 1881). Kirkonkirjoihin hän oli merkattu nimellä Justus (Örn) Sulonen. Hän oli torppari Jaakko Stoltin pojanpoika ja Joose Leinon veli. Justus Sulonen muutti Humppilaan radan varteen lähelle Rautavuorta. Sulosen lunasti 1921 Latovainion osuuskaupanhoitaja Lydia Tuomola miehensä kuoltua 1920. Latovainioon Jokioisten Osuuskaupan sivumyymälä oli avattu 1911. Lydia Tuomola myi Sulosen sukulaiselleen Anna Jokiniemelle ja nykyisin Sulonen on tämän pojalla Esko Jokiniemellä. Leino ja Sulonen olivat sukulaismökkejä ja asukkaat Mäenpään torpan Stoltien ja Örnien jälkeläisiä. Torpan vuokraaja oli Jaakko Stolt, jonka perillisistä osa käytti nimeä Örn ja myöhemmin Sulonen. Sulosen mäkitupa on vanhan Mäenpään torpan paikkeilla. Lydia Tuomola kirnusi kyläläisille voita (Toivo Lehtinen).

Jänhijoen Eskolan isännän Juha Juhanpojan poika Jaakko Juhanpoika (s. 1791) oli avioitunut 1817 Knuutilan piian Anna Matintyttären kanssa. Heille perustettiin Mäkipyöliin Sulosen ja Leinon paikkeille Mäenpää-niminen pieni torppa. Jaakon tilalle torppariksi tuli 1831 renki Jaakko Jaakonpoika Stolt (s. 1807). Jaakko Stolt oli ns. viljatorppari eli hän sai palkkansa lähinnä viljana. Torpan vuokra 1848 oli 25 kananmunaa ja 5 renginpäivää. Lähinnä se oli mäkitupa.

Jaakko Stoltin vanhin poika Juho Heikki (s. 1833) otti sukunimekseen Örn ja hänen poikansa Justus Örn (s. 1881) muutti nimensä Suloseksi. Joose Juhonpoika Örnistä tuli Leino. Näin Lukkarinkujan viimeiset mäkituvat Leino ja Sulonen ovat Mäenpään ja Hakalan pienten torppien peruja.

Jaakko Stoltin tytär Anna avioitui Humppilasta tulleen Heikki Kaskin kanssa. Heidän poikansa Joose otti myös nimekseen Sulonen. Hän asusteli Sulosen mökissä Kukkukallion pohjoispäässä nykyisin Liisa Lepolan omistaman Kalliolinnan mailla.

Stolt oli sotilasnimi. Tarkoitti ylvästä ja komeaa. He olivat Jokioisilla lähinnä Minkiön sotilaita. Jänhijoen sillan lähellä oli hetken aikaa Jaakko Stoltin pojalla, siltavahti Gabriel Stoltilla (s.1842) Sillankorva-niminen torppa. Toltinmäki on saanut nimensä Gabriel (Kaapo) Stoltin mukaan. Örn oli myös yleisesti käytetty ruotusotilaan nimi. Se suomennettuna tarkoittaa kotkaa. Jänhijoelta ja Latovainiosta ei löydy Örn-nimisiä sotilaita, mutta Vaulammilla ja Pellilässä on heitä ollut.

Lukkarinkuja oli kylän käsityöläisten alue. Vehmaisella asui teurastaja ja kauppias, Laaksolla kutoja ja suutari, Lehtisellä hieroja, Majalla räätäli ja kätilö, Heikkilässä astioiden tinaaja, Leinolla puuseppä ja maalari sekä Sulosella voin valmistaja. Varhaisempana aikana oli unilukkareita, paimenia ja ruotusotilaita.

Kujan alueella oli kansan suussa monta nimeä. Sitä sanottiin Kyöpelinmäeksi, koska mökeissä oli runsaasti naisleskiä. 1920-luvun alussa kahdeksasta mökistä neljässä oli omistajana naisleski. Heistä kaksi oli kapinan leskiä”. Toivo Lehtisenkin isä ja setä ammuttiin.

Toinen kansanomainen nimi alueelle oli Kakolanmäki. Toivo Lehtinen arveli nimen johtuneen, siitä, että alueella on asunut ”Kakolassa” vankina ollut henkilö. Lieneekö Turun ”Kakola” toiminut sisällissodan jälkimainingeissa kirkonkirjoissa mainittuna Turun sotilasvankilan uudelleenkasvatuslaitoksena. Ainakin alueelta yksi punakaartilainen oli siellä koulutuksessa kuollut.

Joka tapauksessa alueella asui paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Kun tuvat olivat lähes samassa pihapiirissä, niin jos jollakin oli uutisia tai haluttiin naapurit kylään, niin silloin laitettiin ikkunan puoliverhojen yläpuolelle valkoinen lakana. Silloin muut kiirehtivät kuulemaan uutisia, kertoili Toivo Lehtinen.

Missä ihmeessä sitten tämä Lukkarinkuja tarkalleen on? Annan sinne vaellusohjeen 1795 vuoden nimistön perusteella.

Lähdette Latovainion mäestä talojen humalatarhojen ohitse Jänhijoelle päin Tappoahdetta alas Humalapeltojen lävitse. Ohitatte tien vasemmalla puolella Humalaojan eli Viraanojan varressa olevat ruotusotilaiden sotilaspellot. Ylitätte ojan Ojakedonpyöliin ja nousette Vehka-ahdetta ylös Villurin pellon sivua kunnes tulette Arkkilan riihen kohdalle Riihimäkeen. Käännytte sitten oikealle lähtevälle kujalle ja olette tulleet Arkkilan ruodun sotilaan tuvalle. Kujan päässä kohoaa Lakkikallio ja kujan reunassa on Savipyölin ja Mäkipyölin pellot. Niiden takana näkyy kylän talonpoikaistaloja ja alhaalla laaksossa virtaa Jänhijoki. Siinä näkyy lampena Härkhauta ja sen alapuolella koskessa Rehtijärven kylän mylly ja vähän alempana Jänhijoen kylän mylly.

Markku Saviniemi

Jänhiön Kivistön torpan tyttärentyttärenpoika.

 

Ed. vas. Lehtisen eli Jokelan mökki, oik. Maja ja takana vas. Heikkilä.

Ed. vas. Lehtisen eli Jokelan mökki, oik. Maja ja takana vas. Heikkilä.

Lukkarinkuja nykykartassa

Lukkarinkuja nykykartassa