Jänhijoen ja Latovainion vanhat eläinpohjaiset paikannimet

kirjoitus Lounais-Hämeen Joulussa 2014

Aivan 1500-luvun alussa asutettiin Suomen erämaita määrätietoisesti. Näiltä ajoilta on ensimmäiset kirjalliset maininnat mm. Jokioisten pohjoispään kylistä Jänhijoesta ja Latovainiosta. Ensimmäinen alueen kartta liittyy Jokiläänin omistajan Anna Maria Kruusin maakirjaan vuodelta 1710. Tässä maanmittari Niklas Avanderin tekemässä kartassa ei vielä ollut paljonkaan paikannimiä. Niityt ja pellot saivat nimensä pääosin vasta vapaaherra Ernst Gustaf von Willebrandin suorituttamassa maanmittauksessa ja vuoden 1795 isojaossa. Maanmittari Anders Fattenborg suoritti vuonna 1792 maanmittauksen ja laati alueen ensimmäisen tarkan kartan. Sen pohjalta varamaanmittari Abraham Nordenstedt suoritti kylissä maiden isojaon. Jaon seurauksena Jänhijoen ja Latovainion yhteinen jakokunta lopetettiin ja syntyi erilliset kylät. Myös sarkajako lopetettiin ja taloille muodostettiin yhtenäisiä lohkoja. Tärkeää oli myös, että pellot ja niityt saivat omat nimensä, niiden pinta-alat mitattiin, pellot jyvitettiin ja niittyjen heinämäärät arvioitiin. Näitä arvoja ja nimiä käytettiin talojen ja torppien vuokrasopimuksissa ja verotuksessa. Samalla luotiin pohja Nummelan ja Rehtijärven kartanoille. Suurin osa nimistä on painunut unholaan. Osa kuitenkin on jäänyt. Nimien pohjana oli yleensä paikallinen luonto kuten esimerkiksi maan laatu, kasvit, eläimet, isännän nimi tai jokin historiallinen tapahtuma. Olen nuo ainakin pari sataa nimeä tarkkaan tutkinut. Tässä voisin esimerkkinä läpikäydä eläimiin liittyvät kylien paikannimet. Eläimen pesäpaikka tai vakituinen oleskelupaikka on monesti antanut alueelle nimen ja samalla kertoo alueella esiintyneistä eläimistä.

Mukana ei ole vuoden 1857 jälkeiset nimet. Nimet ovat vankasti suomalaisia. Olivathan kylien asukkaat juurevia suomalaisia talonpoikia, torppareita, soldaatteja, renkejä, piikoja, mäkitupalaisia ja käsityöläisiä.

 

Metsän ja vesistön eläimiin liittyvät nimet

 

Jänis. Jänhijoen kylä ja Jänhijoki. Nimen taustalla on Timo Alasen mukaan todennäköisesti joen alkupaikka Jänijärvi eli jäniksen järvi. Joessa olevan Setälänlammin vanha nimi oli Jänhilammi. Vanha väki sanoi Jänhijoen kylän keskustaa Kukkukallion ympärillä Jänhiöksi. Latovainion nimen taustalla on Timo Alasen mukaan latvimmaisen (lalvainen) asutus Jänhijoen varressa. (Timo Alanen: Someron ja Tammelan vanhin asutusnimistö s. 59 – 63). Meidän torpan vanhukset entisinä latovainiolaisina puhuivat Lalovainiosta, mikä on aika lähellä Lalvaista.

Kettu: Kettu-niminen niitty oli Peiliössuon takareunassa Suorannan (Pekka Joensuun) tilan paikkeilla. Vuonna 1795 se tuli Jänhijoen Knuutilalle ja oli kooltaan 4 hehtaaria. Heiniä tuli neljä kuormaa.

Susi: Sudenpoika-niitty oli Kettu-niityn pohjoispuolella ja oli 1795 Jänhijoen Pekkalan talolla. Nyt kuuluu Joensuun tilaan. Kolkuttavan metsässä Markkulan talon alueella aivan kunnan rajalla sijaitsee 1881 rakennettu hyvin säilynyt yli 2 metriä syvä sudenkuoppa.

Sudet olivat Latovainion ja Jänhijoen asukkaiden riesana vielä ainakin 1880-luvulla. Vuonna 1880 sudet tappoivat Jokioisilla pahimpana kuukautena 38 lammasta, 5 mullia, vasikan ja hiehon. Tilanne oli niin kestämätön, että 1881 rakennettiin kunnallislautakunnan 22.12.1880 tekemällä päätöksellä sudenkuoppa Markkulan metsään aivan Humppilan rajalle. Kuopan hoitajaksi tulivat Aleksanteri Knuutila ja metsänvahti Juha Juhanpoika Jänhijoelta. Jokioisille tehtiin silloin kolme muutakin sudenkuoppaa ja torpparit sekä lampuodit velvoitettiin niitä hoitamaan. Asukkaita kehotettiin keväisin tutkimaan metsiä, etsimään suden ja ilveksen pesiä sekä tuhoamaan niiden pennut. Lisäksi kartano joutui rakentamaan susitarhan susien pyydystämiseksi. Samalla tehtiin päätös tapporahojen nostamisesta. Sen lisäksi mitä valtio maksoi, niin kunta maksoi naarassudesta ja naarasilveksestä 40 markkaa, koirassudesta ja koirasilveksestä 25 mk. Pennuista vähemmän. Näin sudet saatiin kuriin. Sudet olivat niin röyhkeitä, että pimeinä syysiltoina ne liikkuivat vielä 1880-luvulla Jänhijoella talojen pihoissa, vaikka pellavia loukutettiin saunoissa samanaikaisesti. Näin kertoi isoäitini isä Oskari Kivistö (s. 1869).

Karhu: Karhun eräs vanha nimi on Kouko. Koukonpyöli eli Karhunpelto löytyy monesta kylästä. Jänhijoella se oli nykyisen Simolan talon paikkeilla. Vuonna 1795 se oli pinta-alaltaan noin 36 aaria ja tuli ruotusotamies Simo Eklöfin torpalle. Hänen mukaansa torppa nimettiin Simolaksi. Hän oli Jänhijoen Eskolan maalla asuneen Taipaleen ruodun nro 84 (Kuti, Frantsi ja Eskola) sotilaan Abraham Häggrothin poika. He olivat ammattisotilaita monessa polvessa. Torpasta tuli myöhemmin Simolan lohkotila (Tujunen). Karhut olivat melkoinen riesa kylille. Viimeinen karhu kaadettiin 1879 Lunkaan valtionmetsässä (Väinö Voionmaa: Hämäläinen eräkausi s. 350). Karhun tappamasta lehmästä ja sen kanssa ojaan kuolemisesta on samanlaiset jutut Kuumasta Peiliössuon reunasta Kankon niityltä ja Kalsusta, jossa Jutunoja on saanut nimensä tällaisesta jutusta. Kummassakin tapauksessa porras petti ja karhu jäi ojaan lehmän raadon alle ja kuoli.

Ilves: Ilvesahde on mäkialue kylän keskustan ja Viraanaukean välissä. Alueella oli 1795 kaksi Ilvesahde-nimistä pientä peltoa Ilvesahteentien varressa Kankolla ja Pekkalalla (Pekalla) sekä myöhemmin Kankon torpalla Kivistöllä. Nykyään lähellä on Niinisaaren tila (Kauranen). Ilvesahteen niityllä oli myös muinainen kylän karjan lepopaikka (fordna kreaturens vilofälten). Rehtijärven kylän karjat lepäilivät Kallioisten tilan paikkeilla joen rannassa. Ahde tarkoittaa mäkeä tiessä.

Peura: Peurankorpi-niitty oli nykyisen Tapolan pellolla. Oli vuonna 1795 Filppulalla. Kyseessä lienee ollut etelästä hävinnyt metsäpeura. Hirveen liittyvää nimeä ei alueella ollut.

Metso: Kukonsuo ja Kukko-niminen niitty olivat Peiliössuon takana Metsola-nimisen talon paikkeilla. Kukonsuo on nykyinen pelto Peiliössuontien ja Sirontien välissä. Antoivat Metsola-nimen Felix Airaksen pika-asutustilalle 1940.

Kukonkangas ja Kukkoniitty olivat Latovainiontien vieressä lähellä vanhoja Vilon, Vehmaan ja Uusitalon torppia. Pääosin ovat vanhoja Klemelän maita. Kukonkallio on samalla alueella. On ilmeisesti antanut nimen Metsolan (Tienhaaran) lohkotilalle 1921. Koppelo-niminen alue on Kukkapäässä ja Teerikiimanlammi Vieremässä.

Varis. Varessaari-niminen niitty ja metsäalue nykyisen Laitosen talon ja Kuuman peltoaukean välissä. Saari tarkoittaa tässä metsän keskellä ollutta niittyä. Vanhin maininta Varissaaresta on vuodelta 1782, jolloin niitty oli Latovainion ruodun nro 82 (Äijälä, Tuomola) entisellä sotilaalla Matti Nymanilla. Hän oli ottanut pestin jo 1750, jolloin lienee saanut niityn. Alueelle tuli myöhemmin Juho Tuomolalle Varissaari-niminen tila. Niitty kirjoitettiin alun perin muotoon Varessaari. Vanha väki nuoruudessani puhuikin vareksista.

Vareslato-niitty. Ilmestyy 1843 Heikkilän torpan vuokrasopimukseen. Kooltaan yhden ladonalan suuruinen ja heiniä tuli yksi kuorma. Sijaitsi Varissaaren metsän kohdalla Tyytynojan varressa Kuumanharjun puolella. Tuli Toivo Heikkilän tilalle.

Pöllö. Pöllönaho on lähellä Koijoen siltaa Kuumantien vasemmalla puolella Kuumasta tultaessa. Oli vuoteen 1795 saakka Rehtijärven Tapolalla, jolloin jäi Rehtijärven kartanolle. Tuli 1857 alueen ensimmäisen torpan Koivulan laitumeksi. Ei rajoitu jokeen, koska joen rannassa oli Saukko-niitty. Isoisäni siskon Hilda Hakamäen kertoman mukaan alueella pesinyttä pöllöä sanottiin 1800-luvulla kissapöllöksi. Nykyisin sitä kutsutaan lehtopöllöksi. Hänen kiertokoulun kirjoitusvihkoon tekemänsä tarinan mukaan nimeltä mainitut kylän pahat pojat ampuivat kaaripyssyllä kissapöllön niityn ladosta. Hieman Koijoen alajuoksulle mentäessä Huhtaan kylän puolella jokivarressa on Joutsena- ja Joutsenanpesä-nimiset niityt. Sirontiellä heti Huhtaan puolella on Haukkanotko. Nuo alueet ovat tarkasteltavan alueen ulkopuolella, joten niistä ei enempää.

Saukko. Sekä Koijoessa että Jänhijoessa on ollut kauan saukkoja. Nyt ne ovat taas palanneet. Koijoessa nykyisen Kuumantien sillan molemmin puolin Tolvanojan ja Huikojan välissä oli Saukko-niitty. Se oli vuoteen 1795 saakka Rehtijärven Tapolalla ja myöhemmin Mauri Maurinpoika Koivulan torpalla.

Jänhijoen rannassa nykyisen Arkkilan talon ja entisen kansakoulun välissä oli 1795 Arkkilan talolla 18 aarin suuruinen Saukkopyöli. Nyt se on Kankon isännällä Hannu Roihalla.

Saukot olivat tämän isojaon aikaan 1795 hyvin yleisiä Suomen vesistöissä. Niitä metsästettiin runsaasti ja nahka arvioitiin ketun nahan arvoiseksi. Rahvas valmisti tavallisesti talvilakkinsa saukonnahasta. Saukko on antanut nimen monille paikannimille ja sukunimille. Niiden asumisalueiden lähellä oli oltava talvet auki pysyviä koskipaikkoja tai kareja.

Majava. Majavan eräs vanha nimi oli maja. Majassuo-niminen Matkunsuon osa on lähellä Koijokea Matkun puolella (Väinö Voionmaa: Hämäläinen eräkausi s. 496). Tämä todistaa sen, että Koijoessa on ollut majavia. Kuuman puolella jokea oli 1795 kartassa suuri Mulkunsuo ja Mulkku-niminen niitty. Majavan sukuelimistä saatiin kallisarvoista hajustetta, jolla voi maksaa jopa veroja. Siksi majavaa kutsuttiin myös mulkuksi. Tosin pitkämäistä kaarevaa kalliota tai niittyä voitiin myös kutsua Mulkuksi muotonsa vuoksi. Nimen alkuperästä voidaan olla useaa mieltä. Mulkunsuo muuttui asukkaiden suussa muotoon Mullonsuo. Sen lävitse meni oja nimeltään Mullonoja ja kulmakuntaa ryhdyttiin sanomaan Muloonkulmaksi. Kun 1903 suon laitaan perustettiin Siltalan torppa, niin oja muuttui Siltastenojaksi ja kulmakunta Siltalankulmaksi. Mulkunsuo on kokonaan raivattu pelloksi ja nimi unohtunut. Minä pidän kyläläisenä mieluummin nimen taustana majavaa. Perimätiedon mukaan joen varressa asusteli 1800-luvulla Lintu Tuomo-niminen metsästäjä, joka isoisäni mukaan kalasteli, pyydysteli lintuja, saukkoja, piisameita ja ilmeisesti myös majavia. Myös Peräjoella on Jänhijoen rannassa Majassuo-niminen pelto.

Hauki. Hauenkuono-niitty sijaitsi Intalan talon lähellä Korteojan reunassa. Vuonna 1795 se oli Eskolan niitty, 1903 se tuli Intalan lampuotitalolle ja 1921 Lätäkön tilalle. Hauenkuono tarkoittaa kiilamaista maastokohtaa tai suippopäistä maakaistaletta rajoittuen yleensä vesistöön. Niitty olikin kiilamainen kuin hauen kuono. Tässä Viraanojan sivuojan kaukaisilla latvavesillä olivat keväisin hauet käyneet kutemassa. Vuonna 1817 tämän vetisen niityn suuruudeksi oli arvioitu 1,5, hehtaaria ja heiniä siitä tuli vain yksi kuorma. Peräjoella Tampereentien varressa joen sillan jälkeen on tien ja Lylynojan välissä myös Hauenkuono-niminen vanha niitty. Siitä ohikulkija saa hyvän kuvan Hauenkuono-niitystä.

Holkeri. Latovainion ja Jänhijoen rajaojan Viraanojan varressa oli 1795 Jänhijoen Honkapään eli Honkalan talolla Holkeri-niminen niitty. Nimen pohjana on todennäköisesti samanniminen kala. Niitty oli hyvä. Heiniä tuli 6 kuormaa tästä 1,5 hehtaarin niitystä.

Toisenlaisen teoriankin voi esittää nimen taustaksi. Talonnimi Honkapää on ilmeisesti tullut 1500-luvulla kovapäisen ja pahasisuisen isännän mukaan. Tuolloin tällaista henkilöä sanottiin myös holkeriksi. Holkerinmäki sijaitsee Huhtaalla Humppila – Matku-tien varressa aika kaukana vesistöstä, joten Huhtaallakin on saattanut olla 1500-luvulla kovapäinen ilkeämielinen pahansisuinen isäntä.

Monni. Tämä Viraanojan rantaniitty oli ositettu 1795 Jänhijoen Nikulalle, Arkkilalle ja Pekkalalle. Monni tarkoittaa vanhassa suomen kielessä mm. kivennuoliaista eli pientä kalaa, joka asustelee pienissäkin ojissa. On usein kivien vieressä tai jopa alla. Vielä 1950-luvulla kesäisin pyydystimme näitä pikkukaloja paljain käsin Siltastenojasta. Nostimme varovasti pohjassa ollutta kiveä tai puuta ja nappasimme sen kyljessä lymyilleen kalan. Niitä oli silloin runsaasti Koijoen vesistössä. Pituutta kalalla oli 10 – 15 cm ja sen suomut olivat pieniä. Sillä on 4 viikseä ylähuulessa ja kaksi suupielessä. Kivennuoliainen kuuluu luukaloihin.

Varsinaisesti monnilla eli säkiällä nykyään tarkoitetaan suurta madetta muistuttavaa kalaa, joka ei kuitenkaan ole sukua mateelle. Se on Suomesta hävinnyt sukupuuttoon 1800-luvulla. Koska monnilajeja on useita, niin voi olla, että 1700-luvulla joku monnien sukuun kuuluva kala olisi asustellut Viraanojassa. Kalatutkijat voivat tietää. Kivennuoliaisia ojassa varmaan asuu vieläkin.

 

Karjaan liittyvät nimet

 

Entisajan karjan määristä ensiksi. Vuonna 1571 hopeaveroluettelon mukaan Jänhijoen ja Latovainion 11 talolla oli yhteensä 15 vuohta ja 20 lammasta. Härkiä oli 9, lehmiä 25, hevosia 9, sikoja 2, vasikoita ja hiehoja 20. (Hämeenlinnan maakunta-arkisto). Kanoja ilmeisesti ei tilastoitu, mutta niitä oli yleensä hyvin vähän. Torppareillakin oli usein vain 2 – 3 kanaa ja munavero enintään 20 kappaletta vuodessa. Kuumassa Alhoaukealla Kedonojantien varressa oli aina viime sotiin saakka laaja vanhojen talojen ja myöhemmin kartanon laidunalue. Se meni pika-asutukseen 1940.

Vuohi: Vuohenoja laskee Alhonaukealla Kuuman harjusta Koijokeen. Sen varressa oli Koijokeen rajoittuen kapea Vuohenoja-niitty. Tuli 1795 Jänhijoen Pekkalalle ja 1921 Saarisen (Saaren), Jokihaaran ja Jokilan lohkotiloille.

Vuohinen tai Vuohiniemi oli niitty Jänhijoelta Kuumaan tulleen Ilvesahteentien varressa nykyisen Vuohiniemen talon paikkeilla. Oli 1795 Kankon ja Eskolan taloilla ja tuli 1845 perustetulle Vuohiniemen torpalle. Torppaan muutti lopetetun Saustilan torpan väki. Tietä tuolla kohdin kutsuttiin myös nimellä Vuohitie. Vuohinen oli kansan suussa Vuohisi kuten Kullanen Kullasi, Siltanen Siltasi jne. Pukinoja oli 1795 kartassa Kiipun ja Huhtaan rajalla.

Lammas. Lammasniitty sijaitsi Jänhijoen kylän keskustassa nykyisen Pienikujan oikealla puolella aukealla ennen Niinisaaren tilaa. Oli vuonna 1795 Pekkalalla, välillä Arkkilalla ja on nyt Kankon tilalla. Jo 1795 siitä osa oli peltoa. Vieressä oli karjan lepopaikka.

Villurin niitty ja pelto sijaitsivat Lukkarinkujan ja Nikulantien välissä. Olivat 1795 Kankolla. Nykyään on Nikulalla. Alueella lienee asunut kylän lammaspaimen (fåherde). Alueella on vieläkin jäljellä Villurin lähde, joka on ollut lampaiden juottopaikkana.

Lehmä: Lehminiitty sijaitsi Kuuman Alhossa nykyisien Aallon ja Jokihaaran talojen välissä. Oli ennen vuotta 1795 Rehtijärven Töyvän ja Rasilan niitty. Tuli 1795 Jänhijoen Eskolalle ja oli välillä Jänhijoen Mattilalla ja Nikulalla sekä osa Latovainion Syrjänpään torpalla. Alue tuli 1903 Kuuman kartanon osaksi ja 1921 Kantolalle (Aalto) ja Jokihaaralle. Osa meni 1940 pika-asutukseen.

Hehkonen-niitty nykyisen Jungin talon luona. Hehko tarkoittaa hiehoa eli ensi kerran kantavaa mullivasikkaa. Oli jo 1700-luvulla kylän talojen laidunalue eli mullihaka. Alueelle tuli 1800-luvun alussa Hehkosten, Simolan, Ojarinnan ja Leppälän torpat.

Paimenkallio Peiliössuon reunassa vanhalla Kankon niityllä. On nyt entisellä Kankon torpalla Kivistöllä (Kalevi Honkala). Tarinan mukaan alueella pidettiin kylän ummessa olevia lehmiä. Lähellä oli suon reunassa myös Hankanen-niminen laidunalue.

Paskasapa-niminen niitty oli Huhtaan kylän puolella Sironkulmalla. Sapa tarkoitti häntää ja paskahännällä kansa tarkoitti lehmää. Huhtaalla oli muutenkin ihmeellisiä niityn nimiä kuten Punaparta, Lautakatto jne. Lehmilaitumesta kirjuri käytti Latovainiossa ja Huhtaalla nimeä Paskaketo.

Härkä. Härkhauta-niitty Jänhijoen rannassa Kallioisten talon luona. Nimensä on saanut joessa olevasta leveämmästä ja syvästä kohdasta Jänhiön kosken yläpuolella. Tarinan mukaan jokeen oli suistunut kaksi Knuutilan vetohärkää, joista toinen oli saatu pelastettua. Nimi esiintyy Seppälän torpan vuokrasopimuksessa jo 1840, joten tapaus on sattunut sitä ennen. Tarinan mukaan härän vetoies oli maanalaista virtaa myöten kulkeutunut Setälänlammin yläpuolella olevaan Toltinlähteeseen. Lisäksi eräs renki oli syönyt veteen tukehtuneen härän lihat. Yleensä itse kuolleiden eläinten lihoja ei syöty (Toivo Lehtisen kertomus).

Hevonen: Orhikytö on Lehminiityn vieressä nykyisten Mustosen ja Parilon talojen välissä Kuuman Alhossa. Tuli 1795 Jänhijoen Mattilalle ja 1903 Kuuman kartanolle ja 1940 jälkeen Mustosen ja Torkkelin pika-asutustiloille. Oli kartanon varsalaitumena siihen saakka.

Kartanon hevosten määrästä saamme kuvan vuodelta 1918. Kuuman kartanossa oli tuolloin 31 hevosta, Nummelassa 16 ja Rehtijärvellä 27. Eniten oli päätilalla eli 55 kappaletta. Jokioisten kunnan alueella kartanolla oli yhteensä 163. Muut kunnat mukaan luettuna Jokioisten kartanolla oli tuolloin yhteensä 297 hevosta (Jokioisten maanomistusoloja koskeva komiteamietintö 1918 sivu 35).

Hevosniitty oli Koijoen varressa Koivulan talon paikkeilla. Kuului ennen vuotta 1795 Rehtijärven Tapolan talolle ja tuli 1795 Jänhijoen Mattilalle. Tuli Koivulan torpalle 1857. Hevosniityn kohdalla joelle tuli vanha yhteinen tie ja jokeen oli rakennettu jonkinlainen lautta.

Valakkaniitty oli Mansikkalantien varressa. Käytettiin myös nimeä Valakkasaari. Ilmestyy 1840 Hehkosten torpan papereihin. Torpassa asuivat Jungit, jotka olivat kuuluisia hyvistä hevosista ja voimistaan. Kantaisät Jaakko Plit ja poika Jaakko Jung olivat Latovainion ruodun nro 81 (Intala, Nikula) ruotusotamiehiä. Viereinen Kivisaarensuon osa sai myöhemmin nimen Valakkasaarensuo.

Hepomäki on nykyisen Korkon talon kohdalla oleva mäki. Siinä oli jo 1843 Korkon ja Savikon torppien yhteinen hevoshaka. Aiemmin kylän keskustassa olleet torpat siirrettiin tähän mäkeen.

Sika. Sikomäki oli Lukkarinkujan päässä olevan mäen osan nimi ruotusotamies Backmanin vuokrasopimuksessa 1785. Backmanit olivat Jänhijoen ruodun nro 78 (Arkkila, Knuutila) sotilaita ja kantaisä oli kotoisin Kiipun Karalta. Kylillä oli yhteinen sikolaidun eli sikamaa (swinewall). Sikomaa oli mäen etelärinteellä Arkkilan maalla. Vielä 1900-luvun alussa siinä kohdin oli Arkkilan talon sikotarha, muisteli alueella asunut Toivo Lehtinen. Sikomäellä tarkoitettiin myös metsäsian eli mäyrän asumispaikkaa. Tällainen Sikomäki lienee ollut nykyisen Pekan talon luona oleva mäkialue. Aivan varmaa se ei ole, sillä metsäalueesta käytettiin myös nimiä Arvenaho, Paulamäki ja Taulamäki.

 

Kuten edellä olevasta huomaamme, meillä on hyvin vanhat suomen kielestä kumpuavat johdonmukaiset kansalliset paikannimet. Niitä ei ole tempaistu ilmasta eikä ruotsista tai venäjästä. Pidetään huolta, että jatkossakin löydetään selkokielisiä suomalaisia paikannimiä, jotka kuvaavat kohdettaan. Huolehditaan, että ilmeikäs suomen kielemme voi hyvin ja unohdetaan stadit, landet, kartsat, bileet, skapat jne.

Markku Saviniemi