Katkelmia Latovainion ja Jänhijoen ruotusotilaiden ja jääkäreiden elämästä.

Lounais-Hämeen joulu 2016

Ruotsi-Suomen armeijan miesten otto perustui pitkään kruunun suorittamiin väenottoihin ja oli melko sattumanvaraista. Siitä muistuttaa meitä Tammelan Hakkapeliittapäivät. Suurvaltapyrkimykset ja valloitussodat vaativat Ruotsilta paljon miehiä, joten vuoden 1682 valtiopäivillä sovittiin uuden järjestelmän eli ruotujakolaitoksen perustamisesta. Vuonna 1694 allekirjoittivat kolmen eteläisen läänin talonpojat sopimuksen sotamiehen pidosta. Talonpojat muodostivat 2-4 taloa käsittäviä ruotuja, jotka varustivat ja elättivät sotamiehen. Ratsutilat eli rusthollit varustivat miehen hevosineen. Jokiläänin kartanoalueen talolliset varustivat vain jalkaväkeä. Koska uljaista ratsumiehistä eli rakuunoista on paljon kirjoitettu, on paikallaan hieman kertoa kotiseutuni jalkamiehistä ja 1812 rekrytoiduista palkallisista jääkäreistä. Varsinkin siksi, että heistä monista tuli ruotulaitoksen lopettamisen jälkeen 1810 kartanon torppareita ja kun torpat sittemmin 1921 itsenäistyivät, niin heidän jälkeläisistään tuli lohkotilallisia ja näin muodostivat suurimmaksi osaksi nykyisen asutuksen perustan.

 

Jänhijoen ja Latovainion ruodut

 Jänhijoen ja Latovainion talot joutuivat varustamaan miehiä Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin everstiluutnantin komppaniaan. Komppanian vahvuus oli 128 ruotusotilasta sekä päällystö ja rummunlyöjät päälle. Rykmentin kokonaisvahvuus oli 1025 vuonna 1750. Talot olivat jaettu seuraaviin ruotuihin ja ruodun numero oli samalla sotilaan numero. Ruodun velvollisuus oli ylläpitää yhtä numeroitua sotilasta. Lisäksi oli oltava varasotilas eli reservimies.

Jänhijoen ruotu numero 77. Sen ylläpidosta vastasivat Jänhijoen Honkapää, Pellilän Einola ja Vieremän Markkula. Asiasta sopivat 1696 isännät Bertill Honkapää, Bertill Einola ja Jaakko Yrjönpoika Markula. Ruotua kutsuttiin Honkapään ruoduksi.

Jänhijoen ruotu nro 78. Arkkila ja Knuutila. Isännät olivat 1700-luvun vaihteessa Juha Erkinpoika Aarikkala ja Juha Markunpoika Knuutila. Ruotua sanottiin Arkkilan ruoduksi.

Jänhijoen ruotu nro 79. Ruodusta vastasivat isännät Heikki Simonpoika Filppula ja Matti Knutinpoika Pekkala. Sanottiin Pekkalan ruoduksi.

Jänhijoen ruotu nro 80. Ruodusta vastasivat Simo Yrjönpoika Kanko ja Tuomas Simonpoika Mattila. Ruotua sanottiin Mattilan ruoduksi. Joskus myös Kankon ruoduksi.

Jänhijoen ruotu nro 81. Sen muodostivat Jänhijoen Nikula ja Latovainion Intala. Isäntinä tuolloin olivat Simo Nikula ja Hindrich (Heikki) Intala. Sotamies asui Latovainiossa Intalan maalla sotilastorpassa.

Latovainion ruotu nro 82. Siitä sopivat Jaakko Pertunpoika Äijälä ja Tuomas Yrjönpoika Tuomola.

Latovainion ruotu nro 83. Antti Klemetinpoika Rämppä eli Markkula ja Jaakko Matinpoika Kupari Hienukalta eli Klemelästä.

Taipaleen talojen ruotu oli nro 84. Sen muodostivat Taipaleen Frantsi ja Kuti sekä Jänhijoen Eskola. Isännät tuolloin olivat Matti Matinpoika Frantsi, Sipi Erkinpoika Kuti ja Simo Niilonpoika Eskola. Ruotu on mukana tässä siksi, että sen sotilaat asuivat useimmiten Jänhijoen Eskolan maalla olleessa sotilastorpassa. Vuonna 1726 katselmusluettelossa Taipaleen kylästä käytetään nimeä Taivala, mikä viittaa nimen syntyyn. Rehtijärven talojen ruodut olivat 74 – 77 ja Huhtaan ruodut olivat 85 – 88.

Lähteenä tässä olen käyttänyt Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin everstiluutnantin komppanian pääkatselmusluetteloa 1726 ja 1735, Generalmönsterrullor Nylands infanteriregiment Öfwerste Liut. compagnie. Ruodut pysyivät muuttumattomina ruotujärjestelmän hajottamiseen saakka vuonna 1810. Rajan takana vanhan Tammelan ja Urjalan puolella jalkaväkisotilaiden lisäksi oli rakuunoita ja heitä ylläpitivät ratsutilat eli rusthollit. Nämä rakuunat palvelivat Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentin Sääksmäen komppaniassa.

 

Ruotusotamiehen elämästä

Sotamiehen alaikärajaksi määriteltiin 18 vuotta. Miehen tuli olla voimakas ja ruumiinrakenteeltaan hyvä. Monissa ruotusotamiesten jälkeläisissä onkin kylällä ollut hyviä urheilijoita, voimamiehiä ja ahkeria maanviljelijöitä ja työläisiä. Samoin rummunlyöjien jälkeläisissä on musiikki-ihmisiä. Varamieheksi saattoi päästä jopa 12 – 17-vuotiaat. Eläkkeen miehistöön kuuluva sai vain hyvin pitkän palvelun jälkeen (gratialist). Sotilaat saivat ruotsinkielisen sotilasnimen. Kun sukunimiä ei tuohon aikaan yleisesti ottaen rahvaalla ollut, niin nimi piti muodostaa miehen etunimestä, isän nimestä ja annetusta lisänimestä ruotsiksi. Nimet annettiin ammatin, luonteenpiirteen, ulkoisen olemuksen tai asuinpaikan mukaan. Paljon käytettiin myös eläinten, kasvien ja sotavarusteiden nimiä. Näin supisuomalaiset saivat komealta kalskahtavia nimiä. Pestin loputtua jotkut lähinnä yksitavuiset sotilasnimet saattoivat jäädä miesten sukunimiksi. Tällaisia entisiä sotilasnimiä olivat Latovainiossa ja Jänhijoella mm. Jung, Klack (myöhemmin Korko), Wall (Valli), Ört, Ahl ja Roth.

Ruodun talojen piti ylläpitää sotilaan torppaa ja antaa tiluksistaan sotamiehelleen n. ¼ hehtaarin suuruinen vuotuinen kylvöala. Sen tuli vastata puolen tynnyrin ruiskylvöalaa. Latovainiossa 1795 Markkulan, Tuomolan ja Äijälän sotilaspellot olivat 22 5/8 kapanalaa, Hienukan eli Klemelän 24 kapanalaa ja lähinnä tietä ollut Intalan sotilaspelto 21 kapanalaa. Kapanala oli 1,54 aaria. Sotilaspellot olivat Viraanojan pohjoisrannalla nykyisen Jänhijoentien oikealla puolella Minkiöltä tultaessa Myös tuli antaa kaksi kuormanalaa niittyä. Heiniä tuli ehkä noin 500 kiloa. Lisäksi tuli antaa pieni kaalimaa tai myöhemmin perunamaa, joka yleensä oli asunnon vieressä. Näistäkin maista talot joutuivat maksamaan kartanolle vuokraa. Peltotilkku, kaalimaa ja kahden heinäkuorman niitty takasivat sotilasperheelle toimeentulon perustan. Ruodun oli hankittava sotamiehelle pirtti, navetta, aitta ja rehulato sekä pidettävä nämä kunnossa. Pirtin piti olla sisämitaltaan vähintään 9 x 9 kyynärää eli 5,3 x 5,3 metriä ja aitan 6 x 6 kyynärää. Ruotusotamiestorpat olivat alkujaan lähes poikkeuksetta savupirttejä. Kunnes sotilastorppa oli valmis, ruotusotilas sai asua talon tiloissa ja hän sai talosta ruuan. Näitä pieniä sotilastorppia löytyy Jokioisten kartanoiden kirjanpidossa paljon. Ruotusotamiehet olivat samalla sekä renkejä tai pikkutorppareita.  Mies oli varustettava harjoituksiin ja maksettava muina aikoina tehdystä työstä rengin palkka sekä annettava työvaatteet. Harjoituksia oli komppanialla vuosittain kolme 5 päivän jaksoa ja rykmentillä kerran vuodessa 20 päivää. Miehet oli nopeasti koolle kutsuttavissa. Tärkeä joukko oli korpraalikunta, joka asui miestensä lähellä. Komppaniassa oli yleensä neljä korpraalia. Latovainiossa korpraalina oli pitkään Intalan taloon kirjattu ja Mattilan torppariksi myöhemmin tullut Carl Fredrik Spårfeldt (ruotu 81). Kruunu hankki asepuvun ja aseen sekä maksoi miehelle pienen vuosipalkan. Puku oli komea karoliiniuniformu: pitkä sininen takki, keltaisesta säämiskästä tehdyt polvihousut ja musta huopahattu, jonka lierit oli käännetty kolmelta suunnalta ylös hatun kupuun. Hihojen käänteiden, takin kauluksen ja vuorin värit erosivat eri rykmenteillä toisistaan. Uudenmaan Jalkaväkirykmentissä ne olivat tumman siniset.

Sotamiehen tultua taistelukyvyttömäksi piti ruodun hankkia uusi mies tilalle. Taakka oli raskas, koska sodan aikana ruotu saattoi menettää useita miehiä pienen ajan kuluessa. Usein tilalle tuli oma poika, jolloin syntyi kokonaisia sotilassukuja. Latovainion sotilaiden pienet torpat olivat aluksi kylän keskustassa Hiukkopyölissä ja Pöytämäessä. Jänhijoella pääasiassa Kukkukallion rinteillä tai laella. Lisäksi oli olemassa entisiä sotilaita eli ruotu-ukkoja sekä sotilaiden leskiä, joista oli myös huolehdittava jollakin tavalla. Vuosien 1741 – 43 valtiopäivillä määrättiin, että ruotujen piti ylläpitää myös varamiehiä eli kaksinkertaistaa miesvahvuus (kaksinnus eli duplering). Se oli tarpeen pikkuvihan aikana 1741 – 1743 sekä erityisen paljon tarvittiin varamiehiä Preussia vastaan Pommerin sodan aikana vuosina 1756 – 1762. Koska miehet olivat palveluksessa pitkään, tuli ongelmaksi sotamiesten ukkoutuminen. 1700-luvun lopulla keskimääräinen palveluksesta poistumisikä oli 42 vuotta. Oli myös hyvin pitkään palvelleita. Esimerkiksi Abraham Häggroth Jänhijoelta ruodusta 84 erosi 58-vuotiaana 34 palvelusvuoden jälkeen. Hän olikin todellista sotilassukua: isä oli sotilas Tuomas Hägg Huhtaalta ja Abrahamin neljä poikaa olivat sotilaina sotilasnimillä Simon Eklöf, Anders Palin eller Ekroth, David Wall ja Johan Roth. Korpraali Carl Spårfäldt erosi 41 palveluvuoden jälkeen 60-vuotiaana. Jaakko Intala Latovainiosta erosi palveluksesta 55-vuotiaana täydellä ylöspidolla palveltuaan 37 vuotta.

Sotamiehen mökistä saa hyvän kuvan nauhoittamani isoisäni kertomuksen pohjalta. Hän asui lapsuutensa vuosina 1886 – 1903 Latovainiossa entisessä Tuomolan ja Äijälän sotilaan mökissä isänsä ollessa Tuomolan renkinä. Ensimmäinen mökissä asunut sotilas lienee ollut Kalle Antinpoika Zwieck. Muita mökissä asuneita lienee olleet sotilas Matti Tupp ja hänen poikansa sotilas Matti Nyman. Mökki oli yksihuoneinen, sisältä savella ja oljilla vuorattu sekä kalkittu. Katto oli tuohista, joiden päälle oli asetettu riuúista tehty malkakatto. Oven edessä oli riuúista tehty pieni tuulikaappi. Mielikuvissani se muistuttaa Sammatissa olevaa Elias Lönnrotin syntymäkotia Paikkarin torppaa.

 

Ruotusotamiesten sotaretkistä.

Latovainion ja Jänhijoen ruotusotamiehet olivat mukana kaukaisilla sotatantereilla Kaarle XII:n aikaisessa Suuressa Pohjansodassa 1700 – 1721. Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentti (UJR), jonka johtajana oli mm. Carl Gustaf Armfelt, marssi keväällä 1700 Riikaan, osa Ukrainaan, osa jäi vangiksi Pultavan taistelun jälkeen. Hyvin tuhoisa oli epäonnistunut Norjan valloitusyritys. Tronheimissä ja Norjan tuntureilla kuoli suurin osa suomalaisista sotilaista. Latovainiolaiset Jaakko Intala ja Heikki Backman palelluttivat jalkansa tuntureilla vuoden vaihteessa 1718 – 1719 lähellä Duvedin kylää. Miehillä oli kuitenkin onnea, sillä paluumarssilla kuoli 3000 miestä, joista 2000 suomalaista joukossa toinen Jaakko Latovainiosta. Ties kuinka kauan tuo sota olisi kestänyt, jos ei sotaisa kuningas Kaarle XII olisi kuollut 30.11.1718 ohimoon osuneesta luodista. Ampuiko luodin omat vai viholliset, on ikuinen arvoitus. Tuota karmeaa paluumarssia on historiassa kutsuttu karoliinien kuolonmarssiksi. Intala ja Backman jatkoivat kuitenkin sotilaina ja erosivat palveluksesta 1747.

Seuraava koettelemus oli Isoviha 1714 – 1721. Pommerin sodassa 1756 -1762 oli kylistä täysmiehitys. Siellä kuoli monta sotilasta ja suurin osa komppaniasta jäi vangiksi Wolinin saarella nykyisessä Luoteis-Puolassa 24.11.1757. Latovainion ja Jänhijoen 7 sotilaasta vuonna 1761 vankeina oli viisi ja rivissä kaksi, joista toinen menetti mielenterveytensä. Lisäksi aikaisemmin oli kuollut 3 miestä. Miehet palautettiin vankeudesta ruotuihin takaisin 1.1.1763, joten suurimman osan vankeus kesti 5 vuotta. Kuolleet olivat Petter Boberg (ruotu 77), Juha Hård (78) ja Erkki Grönlund (80). Pommerin sota muistetaan perunoiden tulosta paikkakunnalle.

Seuraava suurempi katastrofi oli onnettomasti päättynyt kuningas Kustaa III:n sota 1788 – 1790. Sitä seurasi Suomen sota 1808 – 1809, jossa Jänhijoen ja Latovainion vakinaisten ruotusotilaiden lisäksi oli monta reservimiestä mukana. Siinä kaatuivat 1808 ainakin hiilenpolttaja ja ruotusotamies Matti Lind (ruotu 79), Tuomas Ström (84), seppä sekä sotilas Juha Färm (82) sekä sotilas ja tiilenlyöjä David Lejon (80).

Suomen siirtyessä Venäjän alaisuuteen, keisari Aleksanteri I vapautti Suomen armeijan pidosta 27.3.1810 antamallaan manifestilla 50 vuodeksi ja näin ruotuarmeija hajotettiin. Ruotulaitos jäi kuitenkin voimaan vuoteen 1880 saakka. Krimin sodan vuoksi se otettiin käyttöön 1856 noin 10 vuodeksi. Silloin Jänhijoelle ja Latovainioon muodostettiin vain 4 ruotua. Sotilaat joutuivat ruotumestarien, Jokioisten kartanoiden omistajien Walfried ja Casimir Brehmerin Suomen kuudennen jaetun Tarkámpujapataljoonan 1. komppaniaan. Krimin sotaan osallistui mm. Intalan isännän poika tarkámpuja Reinhold Rein.

 

Ruotusotamiehet olivat isänmaallisia.

 Ruotusotamiehet olivat kuninkaalle uskollisia ja ilmeisen isänmaallisia. ”Vänrikki Stoolin tarinat” kuvaa hyvin sotamiesten urheutta ja uskollisuutta. Paikallisesta sankaruudesta olkoon esimerkkinä näin Miina Sillanpään juhlavuotena hänen isoisänsä, Jänhijoen Jaakkolan eli Rothin torppari Juha Rothin muistelu. Juhan tytär oli Miinan äiti Leena Riktig.

Sotilas Juha Roth palveli Suomen sodan aikana Viaporin linnoituksessa. Kun linnoitus antautui lyhyen piirityksen jälkeen 3.5.1808, niin sotilaat olivat hyvin pettyneitä. Kertoessaan sotakokemuksistaan tästä ajasta hän päätti kertomuksensa aina seuraavasti: ”Kun päälliköt tekivät antautumissopimuksen ja käskivät panna kiväärit alas, niin voi meidän mieltämme! Voi meidän mieltämme!” Sotilaat olivat pettyneitä komendantti C.O. Cronstedtia kohtaan. He loppuparaatissa 6.5.1808 osoittivat niin suurta halveksuntaa ja vihamielisyyttä häntä kohtaan, että venäläiset joutuivat asettamaan hänen suojakseen aseellisen vartioinnin. Olivat sitä rengit ja torpparit silloinkin valmiina maataan puolustamaan, vaikka kotitorppa oli pieni. Myöhemmin vuonna 1817 Juhan torpalla oli peltoa hehtaari ja kolme hehtaaria huonoa niittyä, josta tuli 300 kg heiniä. Vuokrana oli 11 päivää taksvärkkiä Nummelaan.

Juha Rothin pojat Matti ja Joose palvelivat Krimin sodan aikana 1854 – 1856 Viaporin eli Suomenlinnan varuskunnassa. He haavoittuivat kumpikin englantilaisten tykkitulessa ja olivat loppuikänsä invalideja. Matti haavoittui jalkoihin ja suutari Joose sai puhevian. He olivat ainakin neljännen polven sotilaita. Isoisänisä Tuomas Hägg oli Huhtaan ruodun nro 86 Tiirilän talossa asunut ruotusotamies. Isoisä oli Taipaleen ruodun Jänhijoen Eskolassa asunut sotilas Abraham Häggroth ja isä sotilas Johan Roth. Myös Miina Sillanpään isän Juho Riktigin suku oli sotilassukua. Heitä löydetään Varsanojan ja Rehtijärven ruoduista.

Voimakastahtoisesta Miinasta tuli sitten ”piikakenraali”. Hän oli meidänkin torpan vanhuksille kunnioituksen ja ylpeyden aihe sekä oman aikansa sankari Jokioisten torppariväestön keskuudessa. Oli niin kuin omaa porukkaa.

 

Latovainion ja Jänhijoen jääkäreistä.

Napoleonin hyökättyä Venäjälle määrättiin 1812 ruotujen pohjalta värvättäväksi palkallisia joukkoja. Pestin ottaneita sanottiin silloin jääkäreiksi. Tämän seudun jääkärit palvelivat Kangasalan komppaniassa. Monet värvätyistä olivat entisiä ruotusotilaita tai sotilassukujen jäseniä. Värvätyt joukot lopetettiin kuitenkin pian, koska ne olivat kalliita ylläpidettäväksi. Myöskään joukkoja ei käytetty tositoimissa, mutta ainakin osa paikallisista oli varusväkenä Pietarin turvana. Vuoden 1817 jälkeen en enää löytänyt jääkäreitä. Jääkäritkin perustivat useita torppia.

 

Ruotusotilaiden ja jääkärien perustamat torpat.

Kun ruotulaitos lopetettiin, niin moni entinen sotilas tai hänen jälkeläisensä sai oman torpan kartanon maalta. Tämän mahdollisti kartanon omistajan Willebrandin vuosina 1792 – 1794 suorittama kartanoalueen isojako. Silloin talonpojilta vapaaksi jääneille ylijäämämaille ”soldaateille”, mäkitupalaisille jne alettiin perustaa torppia. Kun katsoo vuoden 1848 torppaluetteloa, niin ainakin seuraavilla torpilla on ensimmäisinä torppareina ruotusotilas, jääkäri tai heidän läheisensä.

Latovainiossa: Mattila: korpraali Carl Fredrik Spårfeldt (ruotu 81 Intala, Nikula). Jaakkola: reservin sotamies Jaakko Nord (ruotu 83 Klemelä, Markkula). Kallela: sotilas Jaakko Nordin torppa (ruotu 83). Nimi tulee tyttären pojan Kalle Kustaa Nordin mukaan. Wall 1: Antti Ladberg (ruotu 83) ja poika Erkki Wall. Wall 2: reservin sotilas Dawid Wall, torpat yhdistettiin Tapolaksi 1895. Syrjänpää: sotamies Jaakko Plit eli vyömiekka (ruotu 81). Hänen rinnallaan ruodussa oli Matti Tupp (ruotu 82).  Siis sotamiehet miekka ja tuppi. Oli kirjurilla hauskaa! Klack eli Korko: sotamies Jaakko Plitin poika, reservisotilas Matti Klack (ruotu 81).  Jung: sotamies Jaakko Plitin poika sotilas Jaakko Jung, alkuperäinen sotilasnimi oli Ljung eli kanerva (ruotu 81). Osasta jälkeläisistä tuli Hehkosten torppareita. Jussila: sotamies Jaakko Jungin poika Juha Jung. Viitamäki: sotamies Jaakko Plitin poika, reservin sotilas ja jääkäri Juha Jung. Vehmaa: Äijälän jääkäri Heikki Tammelin. Vilo: Markkulan reservisotilas ja jääkäri Adam Lund. Uusitalo: Vehmaan torpparin jääkäri Heikki Tammelinin poika Juho Heikinpoika. Savikko: jääkäri David Kindbom. Pajala: sotilas Isak Örtin poika räätäli Tuomas Ört. Leppälä: ruotusotamies Mikko Ahlin poika, Tuomolan vävy Enok Ahl. Simola: Enok Ahlin vaimon poika kylänräätäli Simo Juhanpoika.

Jänhijoella: Perälä: sotamies Bertill Korp, ruotu nro 78. Mäkilä: sotamies Matti Grönskog ruotu nro 80, Backman eli Vuorela eli Pekka: sotamies Kustaa Backman ruotu nro 78. Simola: sotamies Simo Eklöf (entinen Häggroth). Lind eli Niinilä: sotamies, ”kohlare” Matti Lind ruotu nro 79. Jaakkola eli Roth: sotamies Juha Roth. Boberg eli Kallioinen: sotamies Antti Boberg ruotu nro 77. Syrjälä: sotamies Heikki Frin (ruotu 78) leski Katariina Matintytär ja tämän tytär Maija Juhantytär Fri. Vuohiniemi eli entinen Saustila: sotamies Heikki Frin lesken Katariinan tytär Heta Juhantytär Fri. Pajala: sotamies Juha Färm ruotu nro 81. Talpiainen: reservin sotilas Jaakko Matinpoika Wik tai Wikt.

 

Mikäli mentäisiin aikaan ennen isojakoa 1792 – 1794, löytyisi paljon muitakin sotamiesten ja heidän omaistensa sotilastorppia, joista ei ruotulaitoksen jälkeen enää tullut torppia. Ne joko hävitettiin tai jäivät pelkiksi mökeiksi tai mäkituviksi. Mutta se on jo niin pitkä juttu.

Globalisaation vaikutuksesta maaseudun rakenne on muuttunut viime vuosikymmeninä niin rajusti, että huomattava osa näistä torpista ja niistä 1921 syntyneistä lohkotiloista on hävinnyt tai muuttunut pelkiksi asuintaloiksi tai kesämökeiksi. Torppien nimet kuitenkin ovat säilyneet. Monelle lienee pettymys se, että suvun hienon sotilasnimen taustalla ei olekaan ulkomainen sankari, vaan tavallinen renki tai mökkiläinen omalta kylältä tai naapurustosta. Se ei muistoa himmennä, sillä joka tapauksessa heitä on elähdyttänyt velvollisuudentunto, isänmaanrakkaus sekä suuri maahenki raivatessaan vuosisatojen aikana kuokilla, kangilla, lapioilla, kirveillä, hiellä ja tuskalla Jokioisten pohjoisen kunnan osan suoperäisiä maita pelloiksi suurten perheidensä hengissä pitämiseksi ainaisessa epävarmuudessa kartanon tarkan silmälläpidon ja veronkannon alaisina.

Markku Saviniemi

 

lähteet: Jokioisten kartanoiden arkisto, Jokioisten seurakunnan arkisto; Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin everstiluutnantin komppanian pääkatselmusluettelot; Oma Mäkikosa: ”Yhteiskunnalle omistettu elämä, Miina Sillanpään elämän ja työn vaiheita”, Tammi 1947; Jari Niemelä: Tuntematon ruotusotilas, SHS Helsinki 1990.

 

Kuva 1. Ruotusotilaan mökki Entinen mäkitupalaisen mökki Lukkarinkujalla 2014. Ollut Minkiöllä Inkin maalla ilmeisesti ensin ruotusotilaan mökkinä ja sitten kestikievarina. Siirretty mäkituvaksi Jänhijoelle Lukkarinkujalle. Mitoiltaan 4,6 m x 4,6 m. Viimeksi mökissä asui Joose Jalmari Jokela. Tiedot perustuvat mökissä syntyneen Toivo Lehtisen kertomukseen.

Kuva 1. Ruotusotilaan mökki
Entinen mäkitupalaisen mökki Lukkarinkujalla 2014. Ollut Minkiöllä Inkin maalla ilmeisesti ensin ruotusotilaan mökkinä ja sitten kestikievarina. Siirretty mäkituvaksi Jänhijoelle Lukkarinkujalle. Mitoiltaan 4,6 m x 4,6 m. Viimeksi mökissä asui Joose Jalmari Jokela. Tiedot perustuvat mökissä syntyneen Toivo Lehtisen kertomukseen.

Kuva 2. Sotilastorpan aitta Terävän torppaa Latovainioon perustettaessa siirrettiin Jänhijoelta 1828 aitta, jonka mitat vastaavat sotilastorpan aitan mittoja. Asukas oli Eskolan talon väkeä, joten aitta lienee sijainnut aikaisemmin Ilvesahteentien varrella Eskolan maalla. Lisäsiivet on rakennettu myöhemmin.

Kuva 2. Sotilastorpan aitta
Terävän torppaa Latovainioon perustettaessa siirrettiin Jänhijoelta 1828 aitta, jonka mitat vastaavat sotilastorpan aitan mittoja. Asukas oli Eskolan talon väkeä, joten aitta lienee sijainnut aikaisemmin Ilvesahteentien varrella Eskolan maalla. Lisäsiivet on rakennettu myöhemmin.

Kategoria(t): Jokioisten historia, Kirjoitukset Lounais-Hämeen Joululehdessä, Sotahistoria. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.