Kun Armas Puolimatka viimeisen kerran Forssassa tehtaillaan kävi.

Lounais-Hämeen joulu -lehti 2009.

Turkulainen toimitusjohtaja Armas Puolimatka oli todennut Forssan liikenteellisesti edulliseksi paikaksi laajentaakseen teollisuuttaan ja tiedustellut täältä viiden hehtaarin tonttia. Forssan kauppalanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 24.9.1962 maakaupan ja Forssan kauppalan järjestysoikeus myönsi 28.1.1963 rakennusluvan puutyötehtaan rakentamiseksi. Myöhemmin samana vuonna myönnettiin luvat elementtitehtaalle ja Turuntien kahdelle kerrostalolle. Talot rakennettiin lähinnä oman henkilökunnan tarpeisiin. Siitä alkoi Armas Puolimatkan toiminta täällä Lounais-Hämeessä.

Toiminta laajeni ja monipuolistui niin, että kun hän 15.1.1985 myi Puolimatka-yhtymän Hankkijalle, niin silloisella Rakennusvalmisteella oli Forssassa ja Humppilassa 1843 henkilöä ja rakennustoimisto A. Puolimatkalla noin 100 henkilöä. Koko yhtymässä oli noin 6 000 henkilöä ja liikevaihto 2,5 miljardia markkaa. Yhtymän myynti oli järkytys koko henkilökunnalle.

Armas Puolimatka eli Isäntä, kuten väki häntä kutsui, oli värikäs persoona. Hänestä on paljon tarinoita. Usein niihin liittyi railakasta elämänmenoa ja suoraviivaista toimintaa. Hänen käyntinsä tehtailla olivat aina melkoisia tapahtumia, joista juttua riittää vieläkin. Hyvin monella puolimatkalaisella on hänestä omakohtaisia kokemuksia. Ylipäänsä häntä muistellaan suurena organisaattorina ja toiminnan miehenä. Oli hienoa olla Puolimatkalla töissä. Porukka oli nuorta ja henki hyvä. Ja porukalla oli ehdoton, kunnioitettu ja karismaattinen johtaja.

Hänen henkilökuvansa monipuolistamiseksi haluan kertoa hänen viimeiseksi jääneestä käynnistään silloisella Rakennusvalmisteella 14.4.1987 eli yli kaksi vuotta yrityskaupan jälkeen. Yhtiö muutti nimensä vuoden 1988 alussa Parma Oy:ksi. Hänen ensimmäinen käyntinsä oli ollut syyskesällä 1962. Silloin hän kertomansa mukaan Eino Järven ja kauppalangeodeetti Kalle Salosen kanssa kahlasi kaurapellossa nykyisen puutyötehtaan kohdalla tutkien ostettavaa maa-aluetta. Rakennusmestari Eino Järvi oli Armaksen serkun ja kasvukumppanin Viivi Puolimatkan mies ja he asuivat Armaksen lapsuudenkodissa Humppilan Myllynkulmalla. Eino oli tutustunut Armakseen 1951, kun tämä tuli häntä onnittelemaan kihlauksen johdosta. Työpäälliköksi Eino tuli heti syksyllä 1962 räjäyttämään kalliota nykyisen lämpökeskuksen alta. Paljon mahtui tapahtumia näihin 25 vuoteen. Tosin Pilvenmäen alue oli tullut Armakselle tutuksi jo nuoruudessa, kun hän polkupyörällä radan pohjaa pitkin tuli myymään marjoja Forssan torille.

Yrityskaupan jälkeen Armaksen nähtiin aina silloin tällöin autonkuljettajansa kanssa ajavan tehdasalueen lävitse. Koska hän oli halvaantunut vuonna 1980, niin liikkuminen oli vaikeaa. Kerran tällaisen läpiajelun jälkeen päätimme teollisuusneuvosten Matti Nurmisen ja Pentti Hintsasen kanssa yrittää kutsua hänet pääkonttorille kylään kiittääksemme häntä koko porukan puolesta ja muistellaksemme menneitä. Halusimme kuitenkin, että tapaaminen olisi ikään kuin ”perhepiirissä”. Siitä ei kerrottu kellekään etukäteen eikä tilaisuuteen meidän lisäksemme kutsuttu muita kuin hänen nuoruudenystävänsä ja paikallinen luottomiehensä talousneuvos Martti Rantala. Minut nämä neuvokset määräsivät henkilökunnan puolesta pitämään kiitospuheen vuorineuvokselle. Voi vain kuvitella, miten paljon johtajia Hankkijan ja Puolimatka-yhtymän pääkonttoreista olisi tullut mukaan ja menneiden muistelu olisi jäänyt sikseen. Samoin vierailu olisi aiheuttanut jonkinasteisen mediamylläkän paikkakunnalla ja yhtiön sisällä.

Vierailusta sovittiin Raimo Puolimatkan kautta. Armas otti sen kiitollisuudella vastaan. Hän saapui täsmällisesti sovittuna aikana tiistaina 14.4.1987 kello 9.00 autonkuljettajansa Erkki Litokorven kanssa. Auto ajoi konttorin päähän edustustilojen oven eteen. Siitä oli lyhyt matka sisälle ja askelmia oli vain yksi. Riensimme heti auttamaan, mutta hän halusi varovasti itse köppiinsä tukien ”ajan kanssa” tulla sisään. Perille päästyään hän oli iloinen ja todella hyvällä tuulella todeten, että on vanhat kaverit ja vanhat tutut paikat. Tähän Matti Nurminen vastasi vitsinä, että tutut ovat paikat ja kaverit, mutta nyt on uusi laki, Gorbatsovin laki: pullo vissyä miestä päälle. Jälleennäkemisen ilo oli korkealla, kun siirryimme kahvipöytään. Olimme valmistautuneet huolella tietäen, mistä Isäntä pitää. Koskenniskasta olimme pyytäneet tarjoilijaksi Armaksen tunteman tarjoilijan Eila Vuorion, joka puolestaan myös tunsi Armaksen tavat. Toki olimme sentään oman keittiön emännälle Tuula Viher-Vehmaalle kertoneet vieraan nimen, koska Tuula tiesi, mistä ruuasta vuorineuvos pitää. Muut keittiöllä eivät vieraan henkilöllisyyttä tienneet. Armasta kuvaa sekin, että hän oli ottanut Turusta mukaansa pikkelsiä, jota hän halusi kahvin jälkeen lähteä viemään serkulleen Viiville Humppilaan. Hän palasi suoraan ruokapöytään täsmällisesti kello 12.00 kuten oli ilmoittanut.

Ruokailusta muodostui melkoinen tapahtuma. Armas istui pöydässä Matti Nurminen vasemmalla puolellaan ja Pentti Hintsanen oikealla. Armakselta oli halvaantunut oikea puoli, joten toiminta tapahtui vasemmalla kädellä. Häntä vastapäätä istui Martti Rantala ja minä Martin vieressä. Pöydän keskellä oli suuri kukkapuska, josta meille Martin kanssa oli koituva ruokailun edetessä huomattavaa helpotusta. Kun ruokailu alkoi kallistua loppupuolelle, niin Armas sanoi yllättäen: vanha laki voimaan ja pullo viskiä miestä päälle. Komento oli meille muille hankala, koska meistä kukaan ei erityisemmin välittänyt alkoholista.

Armas selitti meille yhtymän myynnin syyt, hinnan ja mitä hän jätti myymättä. Tärkein syy oli se, että yhtymä oli kasvanut perheyritykseksi liian suureksi ja sitä myöten myös riskit olivat valtavat. Ajat olivat myös muuttuneet huonommiksi. Toisaalta hän katsoi, että lapset ovat vielä nuoria ja heillä on muuta ajateltavaa. Hän kertoi yksin tehneensä myyntipäätöksen. Hän oli kauppaan tyytyväinen ja myös ostajaan. Antoi arvon Hankkijan johdolle. Kaupan jälkeen rakennusalalle tullut notkahdus vaikutti kuitenkin tulokseen ja huononsi työllisyyttä myös täällä Forssassa. Muistan kun toinen teollisuusneuvoksista sanoi, että osta firma takaisin niin laitetaan ”vanha rälli päälle”. Armas lupasi ostaa, jos puolella hinnalla saa. Siihen joku totesi, että nyt ei tarvitse maksaa sitäkään, kyllä ne sen nyt halvemmalla myyvät. Tämä oli huumoria. Hän totesi tehneensä kaupan oikeaan aikaan ja oli ilmeisen helpottunut. Kauppahinnalla hän sanoi mm. ostaneensa peltoa Naantalin Luonnonmaalta melkoisen määrän. Hän kysyi meiltä, kun oli parhaillaan kylvöaika, että laittaako hän ohraa vai vehnää. Muistaakseni Pentti Hintsanen neuvoi, että laita ohraa, kyllä olutta aina tarvitaan. Martti Rantala oli toista mieltä: ”Laita vehnää, kyllä pullaa aina tarvitaan”.

Sitten muisteltiin menneitä kommelluksia ja kaikilla oli hauskaa. Monet asiat saivat selityksensä. Armas ja Martti Rantala alkoivat muistella nuoruuttaan Humppilassa. Miten he yhdessä Kaino Haapasen ja Voitto Salon kanssa kuorivat 1930-luvun pulavuosina massapöllejä Humppilan asemalla ja miten heille, kuten muillekin Humppilan pikkupojille, jätettiin kaikki oksaiset pöllit isompien miesten kuoriessa oksattomat. Tämä vääryys harmitti vieläkin. Palattiin Myllynkulman kansakoulun tapahtumiin, työntäyteiseen lapsuuteen ja mateenpyyntiin Koijoesta. Molemmat vanhemmat miehet herkistyivät, kun muistelivat ystävänsä Kaino Mainio Haapasen kuolleen noin vuotta aikaisemmin. Armas kyseli haudan paikkaa ja me Matti Nurmisen kanssa hautajaisissa olleina yritimme parhaamme mukaan sen hänelle kertoa. Armas ei sairaudestaan johtuen itse päässyt paikalle. Edellisen kerran Armas, Kaino ja Martti olivat olleet yhdessä tämän pöydän ympärillä juhliessaan Martti Rantalan talousneuvoksen titteliä kesällä 1983. Martti oli ollut Armaksen työmailla muurarina jo 1950-luvulla ja Armas siirsi hänet 1.6.1969 elementtitehtaan laaduntarkkailijaksi Forssan sairaalan laajennustyömaan muurarin ja luottamusmiehen tehtävistä. Titteli oli sangen harvinainen ja tehtäväkuva monipuolinen. Mielestäni se sopi hyvin Martille. Armas oli kyllä määrännyt hänelle kravattipakon.

Ruokailun yhteydessä piti nyt voimaanmäärätyn vanhan lain mukaan ottaa myös alkoholia. Varoimme tarjoamasta sitä vuorineuvokselle pakollisia lukuun ottamatta, koska hänellä oli lääkityksensä vaikeaan sairauteensa. Keksimme erilaisia tekosyitä. Martti Rantala SKDL:n kunnallispoliitikkona keksi mm. hyvän syyn kieltäytyä. Hän ei voi ottaa, koska on autolla ja jos hän joutuu menemään kävellen kotiinsa Tölön alueelle, niin hän joutuu pikatien alikulkusillan jälkeen kääntymään oikealle ja hän ei ole tottunut elämässään oikealle kääntyilemään. Armas ratkaisi tämän nopeasti: Kävele siinä kohtaa takaperin. Armas oli todellinen huumorimies ja vastaukset tulivat nopeasti. Päivän mittaan ei kukaan humaltunut. Meidät Rantalan Martin kanssa pelasti Armaksen maljan kohotuksilta pöydällä oleva suuri kukkakimppu, jota varovasti siirtelimme eteemme.

Kesken ruokailun Armas sanoi, että iso mies on haettava tänne. Armas ei heti muistanut nimeä ja arvailimme. Lopuksi osui kohdalle. Hän tarkoitti kaupunginjohtaja Jorma Laurilaa. Laurilalla oli sillä hetkellä menossa neuvottelut kaupungintalolla pankkimiesten kanssa, mutta sitkeällä yrittämisellä saimme hänet haettua paikalle. Laurila osallistui ruokailuun, kiitti vuorineuvosta Forssan asukkaiden puolesta ja palasi sen jälkeen heti kaupungintalolle. Laurilan lähtö oli haikea hetki. Armas kertoi, että hänen joulunviettonsa Turussa alkaa sillä, kun Forssan kaupungin edustajat tulevat hyvissä ajoin joulukuussa toivottamaan hänelle hyvää joulua. Hän arvosti hyviä henkilökohtaisia suhteita Forssan ja Humppilan johtoon.

Yrityskaupan jälkeen monet ystävät olivat kaikonneet ja tämä suretti vuorineuvosta. Hän totesikin meille, että ei ne tainneet olla todellisia ystäviä. Ystäväkseen hän sanoi hankkineensa koiranpennun.

Vielä Laurilan ollessa paikalla Armas nosti terveen kätensä Matti Nurmisen hartioille ja pyysi Pentti Hintsasta nostamaan halvaantuneen käden kaulalleen. Kädet molempien kaulalla hän sanoi meille, että katsokaas tässä on minun parhaat mieheni. Olisi ollut valokuvan paikka, kun molemmat teollisuusneuvokset saivat työtodistuksensa. Hetki oli historiallinen ja harras. Olimme kuitenkin jo etukäteen päättäneet, että tilaisuudesta ei oteta valokuvia.

Kun päästiin kahviin ja konjakkiin, niin Matti Nurminen sanoi, että nyt henkilökunnanpäällikkö maisteri Saviniemi tuo henkilökunnan kiitokset vuorineuvokselle ja samalla ojentaa Parma-lehdistä sidotut kirjat muistoksi. Nousin ylös ja kiitin herra vuorineuvosta työpaikoista ja sen myötä henkilökunnalle tulleesta toimeentulosta. Siitä, että olimme saaneet vakinaista työtä omalla paikkakunnalla. En päässyt pitkälle, kun vuorineuvos herkistyi. Hän pyyhki kyyneleitä terveellä kädellään ja minunkin kieleni turposi niin, että en voinut jatkaa. Mutta asia meni varmasti perille. Kun tästä tunnekuohusta selvittiin, niin Armas kysyi, että mikäs maisteri sinä oikein olet. Hän kun ei tunne näitä maisteriasioita muuten kuin että lapsena Venäjänlammilla Humppilassa uimakoulussa oli uimamaistereita ja kun hän rakensi Turun yliopiston lisärakennusta, niin siellä oli kuulemma semmosia riemumaistereita. Minulle taasen Nurmisen termi henkilökunnan päällikkö oli niin moniarvoinen, että en aluksi oikein tiennyt edustinko työnantajaa vai työntekijöitä.

Seuraavaksi Armas keksi, että meidän pitää ruveta porukalla laulamaan. Kukaan meistä ei ollut laulumiehiä emmekä osanneet sanojakaan. Nopeasti lähetimme talonmies Matti Sikiön hakemaan kirjakaupasta 5 kappaletta ”Suuri toivelaulukirja”-kirjaa. Pyysimme elementtitehtaan tuotantopäällikköä Jorma Sarosta ja Matti Nurmisen sihteeriä Päivi Metsämäkeä heti paikalle. Armas oli jostakin kuullut, että Saros on laulumiehiä. Kun soitin heille, niin en kertonut mistä on kysymys. Sanoin vain, että pakko on tulla ja heti. Olimme aina tottuneet nopeaan toimintaan. En tiedä, olisivatko nämä kokeneet kuorolaulajat tulleet, jos olisivat tienneet, mistä on kysymys. Kirjat tulivat ja lauloimme vuorineuvoksen toivomusten mukaan Kotkan ruusun, Nikkelimarkan ja Forssasta poijaat kotoisin ollaan. Armas aloitti myös aina laulun, mutta sairaus haittasi häntä.

Laulajat lähtivät ja muistelut jatkuivat. Noin kello neljän aikaan iltapäivällä Armas sanoi yllättäen, että hakekaa se vahva mies tänne. Taas sama ongelma, kuka on se vahva mies. Armas olisi ilmeisesti halunnut koitella voimiaan ja tavata vanhan kilpakumppaninsa. Lajina olisi todennäköisesti ollut sormikoukunveto. Kun hän tarkensi, että ”se Porin mies”, niin tiesimme että kyseessä on Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy:n Porin konttorin johtaja, rakennusmestari ja moukarinheiton Suomen mestari Veikko Hoffgren. Mies pitää kutsua ja tuoda pirssillä Porista tänne. Kauhistuimme, että emme pääse pois täältä tämän päivän puolella, jos odotamme kaksi tuntia Hoffgrenia ja sitten vielä tilaisuus saa uutta puhtia. Martti, joka oli Armaksen kanssa ollut paljon tekemisissä monenlaisissa tilanteissa, hoiti meidän kannaltamme tilanteen hienosti. Hän meni soittamaan baaritiskillä olevasta puhelimesta. Puhui pitkään ja palasi pöytään ja sanoi: ” Vaimo oli puhelimessa, Veikko on merellä eikä tiedetä koska tulee.” Olimme helpottuneita ja huomasimme, että Martin toisen silmän luomi hieman nytkähti.

Parma nuoruudenystävät

Kuva. Nuoruudenystävät talousneuvos Martti Rantala (vas.), vuorineuvos Armas Puolimatka ja kunnallisneuvos Kaino Haapanen juhlivat vuonna 1983 Rantalan talousneuvoksen arvoa Parman pääkonttorin edustustiloissa. Hauskaa oli riittämiin, kun nämä entiset humppilalaiset metsätyömiehet, rakennustyömiehet ja rintamamiehet muistelivat elämänkulkuaan. Rantala ja Haapanen olivat SKDL:n ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran veteraaneja ja idänsuhteiden vaikuttajia. Idänsuhteilla oli tuohon aikaan huomattavaa vaikutusta lounaishämäläisten työllistymiseen. Kuva ei ole tämän jutun tilaisuudesta. Kuva Parma Oy:n arkistosta Forssan museon kokoelmista.

Tilaisuus jatkui vielä lähelle kello 18.00. Paljon oli koettu ja tilaisuus oli lämminhenkinen ja meille läsnä oleville haikea. Näimme miten vuorineuvos viihtyi kanssamme, miten elimme muistoissa ja ketään emme muistelleet pahalla. Vuorineuvoksen kunto oli fyysisesti heikko, mutta hänellä oli loistava muisti ja huumorintaju. Taas kerran huomasimme, miten tärkeää on lapsuus ja hyvät todelliset ystävät. Menestyneen liikemiehen sisällä asui herkkä ihminen. Saatoimme vuorineuvoksen autoon ja me näimme hänet viimeisen kerran. Talonmies Matti Sikiö sulki ovet. Jäljelle jäi Pilvenmäen teollisuusalueelle noin 8 hehtaaria täynnä toimintaa olevia teollisuushalleja. Forssassa ja Humppilassa oli silloin 1792 työntekijää, joista Humppilassakin uskomattomat 350.

Turussa 3.6.1918 syntynyt ja sieltä Humppilan Myllynkulmalle äitinsä sisaren perheeseen tuotu Armas Kaarle Kustaa Puolimatka kuoli 28.8.1989 maatilallaan Naantalin Luonnonmaalla. Turussa elämä kansalaissodan jälkiselvittelyjen ja ruokapulan vuoksi oli vaikeaa. Hän teki nuorena metsätöitä enonsa kanssa, aloitti rakentajan uransa betonikärrärinä, luki rakennusmestariksi ja lopetti uransa Suomen suurimman rakennusliikkeen omistajana. Hänet palkittiin valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla 1972. Pöllinkuorijakavereista Martti Rantalasta tuli talousneuvos, Kaino Haapasesta pitkäaikainen SKDL:n valtiopäivämies ja kunnallisneuvos ja Voitto Salosta jämäkkä puunhankkija Armaksen sahalle. Serkun mies Eino Järvi vaikutti pitkään Armaksen sahan johtajana ja Humppilan kunnanhallituksessa. Monet muutkin kansakoulukaverit ja pöllinkuorijat olivat myöhemmin Armaksen luottomiehiä. Puuteollisuuden johtajasta Pentti Hintsasesta tuli teollisuusneuvos, samoin elementtiteollisuuden johtajasta Matti Nurmisesta teollisuusneuvos ja tekniikan kunniatohtori.

Läksiäistilaisuuden osanottajista on enää jäljellä Pentti Hintsanen ja allekirjoittanut. Parman teollisuusalueen halleista huomattava osa on nyt tyhjillään ja parkkipaikat autionpuoleisia. Armas Puolimatka henkilönä säilyy puolimatkalaisten muistoissa ja uskon, että kaikki kunnioittavat hänen elämäntyötään. On helppo yhtyä edesmenneen Eino Järven sanoihin, että Armas oli synnynnäinen liikemies.

Markku Saviniemi

Armaksen ajan henkilöstöpäällikkö Rakennusvalmiste Oy:ssä

 

Kategoria(t): Armas Puolimatka, Kirjoitukset Lounais-Hämeen Joululehdessä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.