Latovainion Kuohuntie. Torpparien taksvärkkitie Latovainiosta Rehtijärvelle. Aikamatka menneisyyteen.

Lounais-Hämeen joulu -lehti 2012.

Vanhimmassa Latovainion kartassa vuodelta 1710 on hyvin vähän teitä. Tie tuli pääkylästä Jänhijoelta tytärkylään Latovainioon suurin piirtein sen mukaisesti, kuin miten tie oli ennen hiljattaista risteysjärjestelyä. Viraanojalta noustessa ennen Tappoahdetta tieltä lähti peltotiet molemmille puolille. Vasemmalla oli Humalapelto ja oikealla puolella tietä Kivenkorvanpelto. Ne olivat vuoroviljelyssä. Sitten olivat talojen humalatarhat ja kylän viisi talonpoikaistaloa: tien vasemmalla puolella Markkula, Äijälä ja Hienukka eli Klemelä (Silvola). Oikealla puolella oli Tuomola nykyisellä paikallaan ja Intala eli Mikkola. Ryhmäkylän keskustasta lähti jonkinlainen tie nykyistä Äijäläntietä seuraillen Jänhijoen rantaniityille kohti nykyisiä Jaakkolan, Savikon ja Korkon taloja. Muita teitä ei kartassa ollut. Tie jatkui kujana yli Jänhijoessa olevasta koskesta nykyiselle Jaakonkallion talolle ja siitä edelleen Yönin tai Rasilan kautta Rehtijärvelle ja sen kartanolle.

Jokioisten kartanon tilusten kirjanpidossa 1843 löytyy maininta Kuohunpyölistä. Pyöliä eli peltoa metsän keskellä oli Savikon torpalla joen rannassa 1,5 aaria ja entisellä sotilaalla Jaakko Jungilla 12 aaria. Jo vuonna 1817 oli tuon tien vieressä entisen reservisotilaan Jaakko Nordin torpalla Jaakkolalla Kujanpyöli-niminen noin 2 aarin pelto joen rannassa. Kuja merkitsi sitä, että tienmaa oli molemmin puolin aidattu riukuaidoilla. Tie ylitti Jänhijoen pienen kosken kohdalla. Kosken nimi oli Kuohunkoski. Kosken kohdalla oli silta ja myöhemmin pelkkä porras. Porras on vieläkin. Kuivalla aikaa siitä pääsi myös pohjan kautta. Kosken alapuolella oli suvannossa pieni lampi, joka oli kylän lasten uimapaikka. Kun Jaakkolan, Savikon ja Korkon torpat 1800-luvun alkupuolella siirrettiin nykyisille paikoilleen näiden vanhojen peltolappujensa luo, meni polut kaikkien torppien pihojen kautta Kuohunkoskelle. Korkon torpan kautta haarautui myös tie kohti Terävää kulkien lähellä joen rantaa. Vuonna 1921 torppien itsenäistyessä Kuohuntien loppupää jäi Savikon ja Jaakkolan rajan paikkeille. Nykyinen Latovainiontie on rakennettu vasta paljon myöhemmin ja Kuohuntien loppupää ei ole enää käytössä.

Nimensä tie oli saanut kuohuvasta Kuohunkoskesta. Jänhijoen kosket näillä main on nimetty muotonsa perusteella. Kalsussa on Kalsun- eli Kalsonkoski. Kalso tarkoittaa mm. tylppää, tylsää tai vaikkapa loivaa. Koski on loivamutkainen. Seuraava on jyrkkäkulmainen Terävänkoski. Sitten on tämä kuohuva Kuohunkoski ja vähän matkaa sen alapuolella Jänhiön- eli Jänhijoenkoski. Kalsunkoskessa oli mylly ja Jänhiönkoskessa kaksi samoin kaksi jokeen Kuohunkosken lähellä laskevassa Tyytynojassa eli entisessä Haudanojassa.

Teitä nimettäessä 1980-luvulla ilmeisesti nimeäjille tuntematon Kuohuntie sai nimekseen vuonna 1903 isojaon perusteella tien varteen siirretyn Äijälän sukuoikeustalon mukaan Äijäläntie.

Lähdemme nyt historiassa kulkemaan kylän keskustasta kohti Kuohunkoskea oppaanani Jokioisten kartanon arkistot, seurakunnan väestökirjat, ruotuarmeijan miehistöluettelot eli rullat sekä edesmenneitten kyläläisten Oskari Hakamäen, Matti Jungin ja Lauri Lehtisen kertomukset nauhoittamieni kieroajelujen aikana. Vanhin nauhoitus on 1960-luvulta. Hyppelemme ajassa vuoden 1710 ja nykypäivän välillä.

Latovainion vanhasta keskustasta.

Ennen kuin lähdemme astelemaan Kuohuntietä pitkin, voimme kiertää katseellamme kylän keskustan Kuumantien, Latovainiontien ja Äijäläntien risteyksessä seisten. Tehdään se vaikka vuonna 1850.

Latovainion mäen nimi on vanhan Hienukan eli Klemelän talon mukaan Hienukanmäki. Keskustaan rajoittuvat Tappoahde, Hiukkopyöli, Hiukkonummi, Humalapyöli, Humalikalliot, Sepänpyöli, Kruunuaitanpyöli, ja Pöytämäki.

Lähellä nykyistä rukoushuonetta on tuolloin Mäenpään torppa, sen lähellä Mäenpään entisen torpparin Juhon mökki Juhola. Hiukkopyölissä on viisi sarkalappua, yksi kullakin vanhalla talolla. Kauempana on kujan varressa useita mökkejä ja kylän sepän, Mäenpään torpan pojan Juho Erkinpojan asunto Seppälä (nyk. Seppä). Teiden risteyksessä Sepänpyölissä on Äijälän vanha torppa Tiensuu ja sen vieressä Äijälän vanha syytinkimökki Aittamäki Kruununaitanpyölin puolella. Vielä ovat omenapuut ja kaivo jäljellä. Vieressä on vanha Klemelän torppa Luikki ja sen vieressä torpan vävyn, jääkäri ja räätäli Tuomas Örtin mökki. Tuo räätälin mökki muuttui myöhemmin asukkaan mukaan Pajalaksi. Kauempana mökin takana Ropakkopellon eli kurapellon jälkeen mäen reunassa näkyy Mattilan torppa. Pöytämäessä, jota kohti lähdemme, on Mäkilän torppa, kaksi Vallin torppaa, Mäki-Mikkolan torppa sekä Siivolan mäkitupa. Tienristeyksessä ovat Klemelän (Silvolan) ja Intalan eli Mikkolan talot. Äijälä siirretään 1875 risteykseen Äijäläntien ja Latovainiontien kulmaukseen. Kylä tämänmukaisena hajotettiin 1903 Johan Mannerheimin suorittamassa isojaossa.

Kuohuntien varren asukkaat, talot, torpat ja mäkituvat Pöytämäessä.

Kuohuntien varren mäellä ei ollut nimeä ennen vuoden 1795 maanmittausta. Puhuttiin vain ahteesta eli mäestä tiellä. Mittauksen jälkeen ilmestyi torppien papereihin Ahteenpyölin tilalle Pöytämäenpyöli.

Ensimmäinen talo oikealla puolella aivan risteyksessä nykyisen kaupan ja ns. osuuspankintalon kohdalla oli vuoteen 1903 saakka neliöön rakennettu Intalan eli Mikkolan lampuotitalo (vuokratalo). Talon historia ulottuu ainakin 1600-luvun alkupuolelle. Timo Alasen mukaan nimen taustalla voisi olla vanha henkilönimi Ingelbreht. Asukkaista käytettiin myös sukunimeä Mikkola. Talo siirrettiin 1903 ”Lätäkön aukeelle” niittyjensä luo. Isäntänä oli tuolloin Juho Joosenpoika Intala eli Juho Lehtinen (1869 – 1941). Sukunimi Lehtinen oli otettu käyttöön hänen joutuessaan 3-vuotiseen ”vakinaiseen väkeen” asepalvelukseen 1891 (Lauri Lehtinen). Hänen jälkeensä isäntänä oli poika Lauri Lehtinen (1916 – 2010) ja sitten tyttärenpoika Sami Helin.

Intalan talon paikka tuli 1903 isojaossa viereiselle Tuomolan sukuoikeustalolle. Juho Tuomola vuokrasi rakennuksen 1911 perustetulle Jokioisten Osuuskaupan myymälälle. Hänen poikansa Juho Juhonpoika Tuomola oli kaupan ensimmäinen hoitaja. Tuomola osti tilansa valtiolta 1921 ja myi tontin Kauppala-nimisenä Jokioisten Osuuskaupalle. Osuuskaupalle erotettiin lisää omaa tonttia 1921 Äijäläntien toiselta puolelta, mutta sinne ei kauppaa rakennettu. Osuuskaupasta tuli myöhemmin Osuusliike Tammen myymälä ja se sai uuden rakennuksen lähelle valtatietä.

Vuonna 1903 Intalan ja Äijälän maat Äijäläntien alussa oikealla puolella tulivat Tuomolalle nykyiseen Äijälään saakka. Alueen mäkituvissa asuneista tuli Tuomolan mäkitupalaisia. Vuoden 1917 lopussa Tuomolalla oli mäessä 4 mäkitupaa.

Nykyisin kaupan paikkeilla on rivitalo. Sitten on Tuomolan isännälle August Tuomolalle rakennettu eläkeläisasunto. Seuraavana on 1945 hänen veljelleen Joose Tuomolalle (1892 – 1975) lohkottu Rinne-niminen tontti, johon hän rakensi talonsa. Nykyisin sen omistaa hiljan edesmenneen ystäväni Esko Tuomolan perheen jäsenet.

Seuraava tontti on aikoinaan Tuomolalta ostettu Talola. Vuonna 1909 valmistui Tuomolalta vuokratulle tontille Latovainion Jänhijoen – Latovainion torppariosaston talo. Vuokrana torpparit lupasivat niittää Tuomolan kaurat vuosittain. Osasto oli perustettu SDP:n johdolla vuoden 1906 ankaran torpparilakon seurauksena. Ennen omaa taloa kyläläiset olivat kokoontuneet kylän yhteisellä hiekka-alueella Hiukkonummella. Talossa asuivat myös kasakat ja 1918 siellä piti päämajaansa Jokioisten punakaartin Latovainion osaston esikunta. Esikuntaa johti Kivisaaren torppari Juho Koskinen. Esikunnan 4 jäsenestä kaksi teloitettiin (Koskinen ja Laakso) ja suojeluskuntalaiset tuhosivat perusteellisesti talon sisäpuolelta 1918. Vuonna 1919 torppariosasto muuttui Latovainion Työväenyhdistykseksi (SDP), joka osti 2230 neliön tontin lopullisesti Tuomolalta 1923 900 markalla. Vuonna 1946 talo siirtyi äänestyksen jälkeen Latovainion Demokraattiselle Yhdistykselle (SKDL). Yhdistyksen jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin talo myytiin 1971 huutokaupalla Pentti Simolalle. Talo muutettiin asuintaloksi ja nykyinen omistaja on Aarne Huotilainen. Talosta on paljon juttuja, sillä se oli tärkeä kokoontumispaikka kunnes Seuratalo Rehtilä ja Kuuman pienviljelijäin talo valmistuivat 1933 ja 1952. Siellä oli kulttuurin lisäksi kiivaita yhteenottoja kiipulaisten ja latovainiolaisten voimamiesten välillä. Isoisäni mukaan poliisin ”kippee laaki” riitapukaria miekan lappeella hartioihin rauhoitti nopeasti. Haavat sidottiin tien toisella puolella olleessa Vihtori Virtasen (ent. Tapola) vajassa.

Seuraava mäkitupa oli vuoteen 1903 Äijälän maalla sijainnut Äijälän rengin Antti Matinpoika Jungin (1855 – 1918) mökki. Vuonna 1903 alue siirtyi Tuomolalle ja Jung tuli Tuomolan mäkitupalaiseksi. Mökki sai 1921 nimen Puistola. Sen ensimmäinen omistaja oli viereisen mäkituvan poika, autonkuljettaja Kalle Heinonen. Hänen jälkeensä tontille tuli kauppa 1928, jota piti ensiksi Robert Tamminen, sitten Mikko Salminen, jonka vaimo oli Kerttu o.s. Kanko. Vuodesta 1934 kauppiaina olivat Vuoltusta tulleet Aimo ja Lydia Pelttari. Aimo kaatui Syvärillä 1941 ja kauppa loppui 1942. Nykyisin talon omistaa Pirkko Pelliniemi. Kaupasta on taiteilija Kalle Aaltosen piirtämä värikäs kuva tallella.

Seuraava mäkitupa Tuomolan maalla oli suutari Antti Heinosella (1861 – 1944). Hän oli Minkiön Inkin muonamiehen poika ja tullut Äijälän rengiksi 1890. Varmaankin siksi, että hänen vaimonsa oli läheisen Syrjälän torpan tytär Fredrika Syrjälä (1865 – 1935). Heidän poikiaan mm. olivat Forssassa tunnetut taksiautoilijat Kalle ja Matti Heinonen. Tyttärentytär Leila Reisto oli pitkään ruotsin ja saksan kielten opettajana Forssan yhteislyseossa. Tunnettu, ystävällinen ja arvostettu opettaja, jota ei meidän maalaispoikienkaan tarvinnut pelätä. Kun Antti Heinonen osti mökin Tuomolalta 1921, sen nimeksi tuli Kallio. Tontilla oleva kallio on antanut varmaan nimen suurelle Kivenkorvanpellolle sen alapuolella. Kallio on ollut myös kiintopiste vuoden 1792 – 1795 maanmittauksessa ja kartan laadinnassa, sillä siitä on näköyhteys Jänhijoella olevaan korkeaan Lautakallioon. Myöhemmin talon osti Antti Äijälä ja se on nyt purettu.

Olemme nyt tulleet Äijälän talolle. Palaamme kuitenkin kylän keskustaan ja tulemme tien vasenta puolta Äijälään. Tie on Äijälään saakka Latovainion ja Jänhijoen kylän rajana. Tien oikea puoli on Latovainiota ja vasenpuoli Jänhijokea. Latovainion kylä on neljässä osassa Jänhijoen sisällä.

Vuoden 1875 helmikuun loppuun mennessä määrättiin siirrettäväksi oikeuden päätöksellä Äijälän sukuoikeustalo Klemelän ja Markkulan välistä pois, koska Klemelän isäntä väitti sen olevan hänen maallaan. Vanha paikka oli nykyisen rivitalon autotallin paikkeilla. Uusi paikka oli 60 kyynärää pohjoisempana nykyisen Latovainiontien ja Äijäläntien kulmauksessa. Siinä se oli vuoden 1903 isojakoon saakka, jolloin se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Nykyisen talon kivijalassa on vuosiluku 1905 (Antti Äijälä). Vuonna 1875 taloon tuli kaksi asuinrakennusta: ylävooninki ja alavooninki sekä vinkkelissä ollut karjarakennus. Pihapiiri oli siis neliön muotoinen. Oikeuden päätöksen mukaan kylän viisi talonpoikaistaloa maksoivat suuruntensa mukaan talon siirtokustannukset 1509 markkaa. Nykyisin talon paikka kuuluu Metsänvartijatonttiin, jossa asui pitkään Valto Korko ja nyt talo on Pasi Järvisellä. Aivan tontin kärkeen muodostettiin 1921 tontti osuuskaupalle, jota ei siihen kuitenkaan rakennettu.

Äijälän talon yläpuolella mäessä oli vuoteen 1903 saakka Tapolan torppa. Sen päärakennus oli nykyisen Ahosen talon piharakennuksen paikkeilla. Tapola siirrettiin 1903 nykyiselle paikalleen Kuuman aukean reunaan.

Torpalla on pitkä historia. Siinä asui Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiluutnantin komppanian Latovainion ruodun nro 83 sotilas. Ruotua ylläpitivät Klemelä ja Markkula. Paikalla oli 1700-luvun lopussa kaksi Wall-nimisten sotamiesten pientä sotilastorppaa, jotka toiseen torppaan vävyksi tullut Enok Tapola yhdisti 1895 ja torpan nimeksi tuli silloin Tapola. Enok kuoli 1898 ja hänen veljensä Kustaa Tapola avioitui lesken kanssa ja siirsi torpan kartanon määräyksestä niittyjen luo Kuumaan. Torpan asukkaat on helppo jäljittää ruodun numero 83 sotilaaseen Antti Heikinpoika Ladbergiin (1735 – 1782) ja hänen poikaansa, sotilas Erkki Walliin (s. 1767). Erkki asui toisessa Wallin torpassa ja toisessa asui saman ruodun reservisotilas David Wall (1767 – 1802). Hän oli puolestaan Jänhijoen sotilaan Abraham Häggrothin poika. Heidän jälkeensä Erkin torpassa oli poika Juha Wall ja Davidin torpassa jääkäri Tuomas Wall (s. 1791). Tuomaksen jälkeläisten torppaan tuli Enok Tapola. Äijäläntien vasemmalla puolella mäessä olleet torpat liittyivät Markkulan taloon. Ruodut lopetettiin 1810. Napoleonin sodan vuoksi ne perustettiin tilapäisesti uudelleen 1813 vanhojen ruotujen mukaisesti. Näitä palkattuja sotilaita sanottiin silloin jääkäreiksi. Jääkäreitä oli useita Latovainiossa.

Mäkeä kartanon papereissa sanotaan 1795 isojaon jälkeen Pöytämäeksi. Nimi liittyy suoritettuun maanmittaukseen ja siinä käytettyyn pöytään, jolla kartastoa luotiin ottamalla kompassilla pohjoissuunta ja mittaamalla etäisyydet kiintopisteestä toiseen. Maanmittauksen lähtöpaikka oli tuolloin Nummelan kartanon luona. Siitä seuraava kiintopiste oli Kukkukallio, sitten Lautakallio ja kallio Pöytämäessä. Seuraava mittauspaikka oli ilmeisesti Matomäki, josta on löytynyt kallioon lyöty rautainen kiintopiste. Pöytämäessä asuneiden Klemelän ja Markkulan sotilaiden sotilasnimet viittaavat mäkeen. Oli Henrik Backman (s. 1689) ja Bärtill Backman (s. 1727). Nimen voisi suomentaa vaikkapa Mäkiseksi. Henrik palellutti jalkansa Norjan tuntureilla 1748 ja Bärtill tuli tilalle. Bärtill jäi vangiksi Pommerin sodassa Mecklenburgissa 1757 ja poistettiin ruodusta 1763. Hänen tilallaan oli 1764 – 1778 Antti Heikinpoika Ladberg, jonka nimen voisi suomentaa vaikkapa Latovainion kallioksi tai mäeksi. Häntä seurasi tuleva Jaakkolan torppari Jaakko Nord. Sotilas Erkki Wallin nimen voisi suomentaa vaikkapa rinteeksi.

Ruotulaitoksen loputtua Erkki Wall sai torpan itselleen, samoin myöhemmin varasotilas Tuomas Wall. Esimerkkinä tuon ajan vuokrista olkoon Erkki Wallin vuokra 1807. Peltoa oli n. hehtaari ja suoniittyä 6 hehtaaria. Vuokra oli 15 lästiä hiiltä, pajavasaran varsi, neljä kappaa tuhkaa ja 10 renginpäivää kartanoon. Kartanon kankipaja oli perustettu ja torppareista tuli miilunpolttajia.

Tapolan siirron jälkeen torpan alueella asui 1903 – 1921 metsänvartija Juho Stenberg (s. 1872). Kun hän lunasti valtiolta 1921 Viljamaan palstatilan (Antero Laurila), niin Metsävartijatontti palautui valtiolle. Sen lunasti 1921 Kuuman kartanon tallimies Heikki Ahonen. Nykyisin Ahosen omistavat hänen lapsenlapsensa Kari ja Merja Into.

Toiseen entiseen Wallin torppaan Tapolan siirron jälkeen jäi asumaan Tapolan vanhin poika Juho Vihtori. Hän otti sukunimekseen Virtanen ja lunasti 1921 rakennukset tontteineen. Tontin nimeksi tuli Virtanen. Nyt asukkaat tuntevat sen Aromäkenä. Karttojen vertailun mukaan Virtasen asuinrakennus oli 1921 pienemmän Wallin torpan asuinrakennus. Virtasen omistavat nykyisin espoolaiset Gun-Maj ja Pekka Tanttu.

Virtasen vieressä hieman kauempana sijaitsi vanha Klemelän torppa Mäkilä. Se ilmestyy kirjanpitoon 1829 3 aarin tontilla Pöytämäessä. Sen perusti Klemelän Luikin torpan tytär Maria Antintytär (s. 1792).

Seuraava torppa Tapolan jälkeen oli Mäki-Mikkola. Se siirrettiin 1903 kolmen aarin tontilta Kuumanharjun reunaan ja sai nimekseen Mikkola. Torppa oli perustettu 1.11.1831. Silloin Markkulan talon renki Mikko Juhanpoika Huhtaalta (s. 1803) ja Markkulan isännän Antti Heikinpojan tytär Eeva Liisa Antintytär (s. 1802) tekivät sopimuksen torpasta kartanon kanssa. Koska torppa oli Markkulan sukulaistorppa, niin sen maat otettiin Markkulasta ja Markkulan vanhalta vaarilta. Torppaa kutsuttiin Mikon mukaan Mäki-Mickolaksi erotukseksi alempana mäestä olleesta Mikkolan eli Intalan lampuotitalosta. Vuonna 1834 peltoa oli hehtaari ja niittyä 7 ladonalaa, joista tuli heinää 13 kuormaa. Vuokra oli tynnyri kauraa, 5 naulaa kehruuta, 2 kyytiä ja 52 renginpäivää kartanoon. Kuumaan siirretyn torpan lunasti vuonna 1921 Juho Mikkola ja nykyisin talo on Kirsti (o.s. Mikkola) ja Heikki Blixtillä. Vanhan torpan pirtti sijaitsi aivan työväentaloa vastapäätä. Jäljellä on muurien pohjat ja joitakin pensaita.

Mäki-Mikkolan torpan vieressä oli Siivolan mäkitupa. Seurakunnan kirjanpidon mukaan 1864 Markkulalla oli yksi mökkiläinen. Hän oli Markkulan isännän Antti Heikinpojan tyttären Eeva-Liisa Antintyttären (s. 1802) tyttären Eeva Sofian (1831 -1901) ja hänen miehensä Kalle Heikinpoika Siivolan (1828 – 1909) mökki. Mökin alue jäi 1921 metsänvartijatontin alueelle kuten Mäki-Mikkolan, Vallin ja Äijälän talon entinen sijoituspaikka. Siivolan kivijalat ovat vielä nähtävissä Mäki-Mikkolan torpan ja Mäkilän välissä. Siivolan mökin edestä meni pieni kuja Mäkilään ja siitä edelleen Pajalaan, Hietalaan ja yhteiselle hiekka-alueelle.

Isoisäni Oskari Hakamäki (s. 1886) aloitti kiertokoulun 1895, mutta sitä ennen hänet oli opettanut lukemaan Siivolan tytär Mari, jolla itsellään oli paljon lapsia. Opinhalu oli kova mökkiläisilläkin.

Mikä sitten mäkitupa oikein oli? Se oli toisen maalla oleva pieni mökki, josta maksettiin vuokraa talolle. Kuitenkin mökkiläinen tai itsellinen sai harjoittaa ammattiaan tai olla renkinä missä kulloinkin halusi. Esimerkkinä olkoon mäkituvan vuokrasta vaikkapa tämä Markkulan mäkitupa. Vuonna 1917 mäkituvalla oli Markkulan maista 0,430 hehtaaria ja vuokra talolle oli 46 markkaa vuodessa luonnossa eli työnä. On kuitenkin muistettava, että tuolloin Markkulankin omisti viime kädessä kartano ja talo maksoi Siivolastakin vuokraa kartanolle. Kuohuntien vasenpuoli ei kuulunut Latovainion muodostaneelle viidelle talolle, vaan kartano vuokrasi sitä itse suoraan. Siksi se kuului Jänhijoen kylään.

Nyt on Kuohuntien ahde eli Pöytämäki kävelty ja seisomme nykyisen Äijälän talon luona.

Savikon aukean talot

Jatkamme matkaa Äijälän luota. Vuoden 1795 kartan mukaan tien oikealla puolella mäen jälkeen on Markkulan talon Halmepyöli ja tien vasemmalla puolella Tuomolan, Äijälän ja Markkulan jakama Isopyöli. Sen takana on Pahkakedon niitty. Vuonna 1903 nykyisen Äijälän kohdalla olleet Klemelän, Markkulan ja Tuomolan pellot siirrettiin Äijälälle ja talo peltojensa luo nykyiselle paikalleen. Markkula siirrettiin entisen Tammen rakennuksen kohdalta Isopyölin takareunaan peltonsa reunaan nykyiselle paikalleen.

Siirretyt Äijälä ja Markkula samoin kuin paikoilleen jäänyt Tuomola on perustettu jo 1500-luvulla ennen Jokioisten kartanoiden perustamista. Ne saivat sukuoikeustalon aseman Ruotsin kuninkaallisen oikeuden päätöksellä 4.2.1782. Sukuoikeustalon omisti kartano, mutta omistajasuvulla oli perinnöllinen hallintaoikeus. Jos talo hoiti veronsa, niin se siirtyi isältä yleensä vanhimmalle pojalle. Muut lähtivät rengeiksi tai torppareiksi. Intala oli tavallinen verotalo ja Klemelä perintörälssitila, jonka omistus maahan tunnustettiin.

Äijälän rinnakkaisnimi oli Ärräntokka. Talonnimi Äijälä on syntynyt jo 1600-luvun alkupuolella. Talo on perustettu 1550-luvulla ja ollut koko ajan samalla suvulla (Antti Äijälä). Yleensä Äijälä-nimen takana on vanha mies. Joko talo on halkaistu ja se osa, johon vanha isäntä on jäänyt, on saanut nimekseen Äijälä eli äijän talo. Vuonna 1921 talo lopullisesti itsenäistyi kartanosta. Sukuoikeustalojen piti lunastaa maansa kartanolta kuten uusien palstatilojenkin. Tilan lunasti Oskari Äijälä ja hänen vaimonsa Vilhelmiina (o.s. Nikula). Heidän jälkeen isäntinä olivat pojat Oskari ja Aarne Äijälä ja nykyinen isäntä on Antti Oskarinpoika Äijälä poikansa Kallen kanssa. Sukuoikeustaloilla ei aluksi ollut metsää, vaan kartano osoitti niille metsänkäyttöoikeuden kylän reuna-alueilta. Siksi Markkulan ja Tuomolan metsiä on tänäkin päivänä Kolkuttavassa ja Äijälällä Peräpassin alueella. Noin 1850 taloille osoitettiin omat kiinteät metsäpalstat. Kun 1921 Äijälä lunastettiin kartanolta, niin peltoa oli 31 ha ja metsää 46 ha. Äijälä ylläpiti yhdessä Tuomolan (Puharin) kanssa ruodun 82 sotilasta. Sotilaina olivat mm. Matti Nyman, poika Matti Tupp ja Juha Färm.

Seuraava Kuohuntien varren talo on Markkulan sukuoikeustalo. Se on ollut olemassa jo ainakin 1500-luvun alkupuolella, jolloin omistajiksi on mainittu Lasse Person (Pekanpoika) ja Markus Pekanpoika. Markus Pekanpojan poika oli Markku Markunpoika. Talo on saanut nimensä heidän etunimistään. Rinnakkaisnimenä on 1735 mainittu Remppa. Peltoa oli 1795 n. 6 ha ja niittyjä n. 20 ha ja metsänkäyttöoikeus Kolkuttavassa ja Varissaarella. Markkula siirrettiin 1903 nykyiselle paikalleen entisen Tammen myymälän kohdalta. Silloin isäntänä oli Kustaa Markkula ja hänen vaimonsa Henriika (o.s. Eskola). He lunastivat talon lopullisesti itsenäiseksi kartanosta 1921. Nykyinen isäntä on Matti Markkula. Talo on ollut samalla suvulla yli 200 vuotta.

Nyt matkamme jatkuu peltoaukealla, jota 1795 kutsutaan Savikoksi. Savikon alueelle siirrettiin kylän keskustasta 1800-luvun alkupuolella Josef Brehmerin ollessa kartanon omistajana neljä entistä sotilastorppaa.

Lähinnä kylää tuli matalan harjanteen syrjään Syrjänpään torppa. Sen taustalla on ruodun 81 sotilas Jaakko Plit (vyömiekka), joka eli 1745 – 1819. Hän oli sotilaana 34 vuotta ja erosi 54-vuotiaana 1800. Ruotua ylläpitivät Jänhijoen Nikula ja Latovainion Intala. Jaakko Plit oli syntynyt Vaulammin Mattilan mökkiläisen Matti Sipinpojan poikana 1745 ja hän kuoli vanhuuteen 1819. Hän oli tullut ruotuun sotilaaksi 1764, kun edellinen sotilas Karl Spårfeldt oli siirtynyt saman komppanian ruotuun nro 61 korpraaliksi. Sotilas Jaakko Plit oli sotilas Jaakko Jungin (sama ruotu) ja reservisotilas Matti Klackan isä. Isän torpasta tuli myöhemmin Syrjänpää, Jaakon torpasta tuli Jung ja Matin torpasta tuli Korko. Kolmas poika Juha oli jääkärinä 1813 ja hän oli Viitamäen mökin ensimmäinen asukas kylän keskustassa.

Syrjänpään torppa mainitaan kirkonkirjoissa jo 1822 – 1827 välillä, joten se lienee silloin siirretty kylän keskustasta niittyjensä luo Savikkoon. Vuonna 1869 Syrjänpään torppaan tulivat Ypäjän Varsanojalta Latovainion Leppälän torppaan vävyksi tullut Simo Kustaanpoika (1838 – 1921) ja vaimonsa, Leppälän torpan tytär Vilhelmiina Juhontytär (1847 – 1908). Vuokrasopimukset ovat Simon nimissä myös vuosilta 1876, 1898 ja 1903. Hän otti sukunimekseen torpan mukaan Syrjänpää. Torpassa eleli kuolemaansa saakka vuoteen 1894 syytingillä Liisa Sipintytär Plit. Vuonna 1903 torpan pinta-ala on 11,6 ha viljelyskelpoista maata ja siitä vuokrana 34 mk ja 114 jalkatyöpäivää Rehtijärvelle. Simo Syrjänpää ja hänen vaimonsa Vilhelmiina Leppälä ovat Latovainion Syrjänpäiden ja Syrjästen kantavanhemmat. Simon pojasta Kallesta (s. 1885) tulee seuraava torppari ja hän lunastaa torpan itsenäiseksi 1921. Hänen jälkeensä isäntänä oli Toivo Syrjänpää ja vuodesta 1972 Jukka Syrjänpää. Osa maista on myyty ja torpan vanhalla paikalla on kolme asuintaloa, joista yksi suvulla.

Lähestymme nyt Kuohunkoskea ja Latovainion lasten vanhaa uimapaikkaa.. Suoraan edessä on Savikon torppa. Sen taustalla on jääkäri David Kinbom. Vuonna 1810 vihittiin Kiipun Mattilan sotilastorpassa sotilaan leski Maria Juhontytär Kinbom (s. 1777) ja torpan renki David Erkinpoika (s. 1787). David otti vaimonsa sukunimen Kinbom. He muuttivat Jänhijoelle ja sieltä Latovainioon Intalan maalla olleeseen sotilaan mökkiin 1815. David Kinbom oli sotilas ja jääkäri ainakin vielä 1818. Hän oli Nikulan ja Intalan entisen ruodun palkkaama jääkäri Napoleonin sotien aikana.

Sotilastorppa oli aivan Latovainion keskustassa Pikkupyölissä nykyisten Kuumaan ja Terävään menevien teiden risteyksestä hieman rukoushuoneelle päin n. 12 aarin tontilla. Tässä kohdin olivat Latovainion ruodun sotilaiden vanhimmat mökit. Torpan pelto pinta-alaltaan 0,5 ha oli Savikon alueella ja vuonna 1827 siitä tehdään vuokrana 12 rengin päivää. Torpan nimi on tuolloin vielä Kinbom. Vuonna 1834 torpan nimi on jo Savikko vaikkakin torpparin sukunimi on vielä Kinbom. Todennäköisesti noihin aikoihin torppa on siirretty nykyiselle paikalleen. Ennen torpan paikalla oli Korkon torpan kanssa yhteistä hevoslaidunta, jota sanottiin Hepomäeksi. Myöhemmin torppari Juho Aleksis Juhonpoika (s. 1872) otti sukunimekseen torpan mukaan Savikko. Hän lunasti torpan valtiolta 1921. Hänen jälkeensä isäntänä oli poika Toivo Savikko. Talon maat on myyty ja talon tontti on nyt Tiina Heikkilällä. Torpassa asui jonkin aikaa myös vävy Antti Lehtonen (1853 – 1924), joka toimi kylän suutarina Lehtosen talossa. Savikon torpassa vuonna 1903 oli peltoa 11,08 ha ja niittyä 1,62 ha. Vuokra oli 28 mk ja 114 taksvärkkipäivää Rehtijärven kartanoon. Uskon, että hän käytti vierestä mennyttä Kuohuntietä ja ylityspaikkaa taksvärkkiin mennessään.

Kolmas alueelle siirretty torppa oli Korkon torppa. Torpasta on kartanon ja seurakunnan kirjanpidoissa käytetty myös nimiä Klack, Lacka ja Lakka. Vuoden 1865 paikkeilla pappi muutti Vilhelmiina-tytön ristiäisissä nimen Korkoksi (rippikirja 1865 – 1871 ja Väinö Lakanmaan haastattelu).

Torpan synty menee Latovainion ruodun nro 81 sotilaan Jaakko Plitin poikaan, reservin sotamies Matti Jaakonpoikaan. Hänelle annettu sotilasnimi oli Klack, joka merkitsee jalkineen korkoa eli kengän kantaa. Tuohon aikaan sillä tarkoitettiin myös sotilaan jalkineessa ollutta korkorautaa.

Matti Jaakonpoika Klack syntyi 1779 ja vihittiin 1802 Markkulan piian Riitta (Brita) Jaakontyttären kanssa. Vuonna 1811 isän Jaakko Plitin torppa oli Latovainion torppa nro 6, hänen poikansa Matti Klackan nro 7, toisen pojan Jaakko Jungin nro 11 ja kolmas poika, jääkäri Juha asui mökkiläisenä Viitamäen mökissä, josta tuli myöhemmin Viitamäen torppa. Kaikki olivat silloin aivan kylän keskustassa. Klackan torpan tytär Eeva siirsi torpan nykyiselle paikalle Savikkoon Hepomäkeen ilmeisesti 1830-luvulla. Entinen reservin sotilas Matti Klack kuoli 66-vuotiaana vanhuuden heikkouteen 1845 ja vaimo Brita Jaakontytär 1840 vesitautiin Aittamäen torpassa.

Vuonna 1843 Lakan torpalla oli 1,5 ha peltoa ja niittyä 8 ladonalaa, josta tuli heiniä 16 kuormaa. Matti Juhonpoika Korko (s. 1886) lunasti torpan valtiolta 1921. Vuonna 1951 isännäksi tuli hänen vanhin poikansa Väinö Lakanmaa (entinen Korko). Talon tontin omistaa nykyään hänen poikansa.

Matti Korkon sisaruksia olivat mm. Justus Lahti, Kaarle Aalto (Ämmälä), Ida Kanko, Augusta Aalto (Kantola), Maria Lund, Joose Koskela ja Hulda Filppula. Tuohon aikaan sukunimet voitiin ottaa vapaasti. Ruotusotamies Jaakko Plitin tämä Korkon sukuhaara on laaja samoin kuin Jaakko-pojan suku Jung.

Klackan torpan pihapiiriin tuli torppa myös Eevan veljelle Matti Matinpoika Klackalle Lahti-nimisenä vuoden 1865 paikkeilla. Se siirrettiin Passinsuon reunaan 1903. Siirron toteutti Korkon torpparin Juhon poika Justus Lahti (1871 – 1952). Nykyinen isäntä siellä on Matti Järvinen forssalaisen kunnallismiehen Eino Järvisen veli. Heidän isänsä Yrjö osti talon Justus Lahdelta. Yrjö Järvinen oli kylämme puupumppujen tekijä. Oli jännittävää seurata pikkupoikana tuleeko kaira pumppupuun kyljestä ulos. Ei tullut vaan keskeltä kuten pitikin.

Neljäs alueelle siirretty sotilastorppa oli Jaakkola. Sen taustalta löytyy myös Latovainion ruodun nro 83 sotilaiden sotilastorppa. Sotilaiden nimi oli Nord. Nordit olivat myös Klemelän ja Markkulan sotilaita. Vuoden 1807 torppaluettelossa oli reservisotilaan Jaakko Antinpoika Nordin (s. 1769) torppa, josta tuli myöhemmin Jaakkola. Jaakkola oli tuolloin kylän torppaluettelossa numero 1 ja mainittiin Klemelän torpaksi. Torppa sijaitsi aivan kylän keskustassa lähellä nykyistä hyötyjätekeskusta Pikkupyölissä. Reservi Jaakko Antinpoika Nord oli naimisissa Klemelän talon pojan Mikko Heikinpojan tyttären Eeva Mikontyttären (s. 1771) kanssa ja he asuivat toisessa Nordin torpista. Toisessa torpassa asui varsinainen sotilas, Jaakko Nord hänkin. Vuonna 1795 reservi Jaakko Nordilla oli vajaa puoli hehtaaria peltoa Savikossa ja Peräpassissa hehtaari niittyä. Vuokra oli tuolloin 15 kappaa kauraa, 5 naulaa voita, 2 taksvärkkipäivää ja yksi kyyti Kosken sahalle.

Vuonna 1817 reservin sotilas Jaakko Nordin torppa on kartanon luettelossa nimellä Jaakola torpparin etunimen mukaan. Vuonna 1831 torppaan muuttaa Maarianpäivästä Mäenpään torpan poika Samuel Erkinpoika (1804 – 1868) ja Klemelän tytär Anna Tuomaantytär. Klemelän isäntä takasi kartanolle torpan sopimuksen ja näin Klemelän torpasta tuli kartanon torppa. Torpan siirto on voinut tapahtua näihin aikoihin. Vuonna 1903 Justus Jaakkolan torpassa oli peltoa 11,85 ha ja niittyä 0,7 ha. Vuokra on tuolloin 45 mk ja 114 jalkatyöpäivää Rehtijärvelle. Veli Basilius (sanottiin Jaakkolan Vasiliksi) asui myöhemmin Palorasissa Keskisen talossa (Arjovirta). Justus avioitui Tiensuun torpan tyttären Kustaava Antintyttären (s. 1863) kanssa. Justuksen kuoltua Kustaava Jaakkola lunasti torpan valtiolta 1921. Heidän poikansa Anton Jaakkola (s.1896) jatkoi talonpitoa. Hänen jälkeensä isäntänä oli Jorma Jaakkola ja nykyään hänen poikansa Joni Jaakkola.

Jotta voimme mieltää paremmin, millainen Latovainio oli torpparikauden lopulla, niin siitä pari tilastoa.

Latovainiossa oli 1917 101 kpl vähintään 2 vuotta vanhoja hevosia, varsoja 19, lehmiä ja sonneja 222, nuorta karjaa 62, lampaita 134, karitsoja 91 ja yli kolmen kuukauden ikäisiä sikoja 55.

Väkeä Latovainiossa oli 31.12.1917 528 henkeä, joista miehiä 275 ja naisia 253. Kylässä oli Mattssonin kauppa, osuuskauppa ja August Forssmanin kauppa ja leipomo.

Jänhijoella oli 386 asukasta, joista miehiä 196 ja naisia 190.

Näin olemme taivaltaneet päästä päähän vanhan torpparien taksvärkkitien Kuohuntien. Ylitämme nyt Kuohunkosken ja tulemme Rehtijärven puolelle Jaakonkallion torpalle. Mutta siitä saa joku rehtijärveläinen jatkaa kartanolle matkaa. Hyvää joulua kuitenkin kaikille!

Markku Saviniemi
Latovainion Tuomolan mäkitupalaisen pojantyttärenpoika

Kartta Latovainio

 

Kategoria(t): Jokioisten historia, Kirjoitukset Lounais-Hämeen Joululehdessä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.