Sotaveteraani Martti Vainion haastattelu Kanta-Hämeen sotaveteraanipiirin joululehdessä Veljestuessa 2011.

Martti Vainio vuonna 2011Meillä on hyvä maa.                                                                                             

Millaisin tuntein Te lähditte sotaan silloin kesällä 1941?

Me 1920 syntyneet olimme varusmiehiä ja jouduimme suoraan rintamalle. Kun junamme vei meitä Mikkelin kautta Nurmen asemalle rajan läheisyyteen, niin radan varren ihmiset heiluttelivat meille ja se tuntui lohduttavalta. Jalkaväkirykmentti 5:n hyökkäyksen alkaessa Vaalimaan läheltä kohti Viipuria muistan, että pataljoonan komentajamme ratsumestari Heimo Haavisto sanoi, että jos rukoilette elämässänne, niin nyt on sopiva hetki. Haavisto itse kaatui kuukauden päästä Ihantalassa. Joka mies tunsi pelkoa ja puristi kivääriään tiukasti. Emme suuremmin miettineet muuta kuin juuri sitä hetkeä. Ensimmäisessä hyökkäyksessä johtamani konekivääriryhmä tykistökeskityksessä ahtautui alueella olleen ainoa mättään taakse suojaan. Silloin pelkäsin meidän kaikkien tuhoutuvan täysosuman sattuessa. Niin se alkoi sotaretkeni ja päättyi vasta 17.9.1945, kun minut kotiutettiin Pikonlinnan sotasairaalasta kolmannen haavoittumiseni jälkeen. Rauhan tulohetkellä olin Jääsken pitäjän Lottalan koululla olevassa sotasairaalassa. Rauhantulo oli meille siellä iloinen hetki.

 

Miten Te toivoisitte jälkipolvien vaalivan veteraanipolven muistoa?

On hyvä, että kerätään edelleen perinnetietoa ja voidaan käydä taistelupaikoilla rajan takana sekä pystyttää sinne myös suomalaisten muistomerkkejä ja hoitaa kenttähautausmaita. Itse olin mukana valamassa jo 1990 pienen betonipaaden Maaselän asemakylän venäläisten suuren muistomerkin viereen. Olimme siellä koko asemasodan ajan ja menetimme siellä monta toveriamme. Kirjoitimme paateen ”Kaikille kaatuneille”. Tämä on yksi tapa. Sankarihaudat tulee pitää hyvässä kunnossa, viedä sinne kukat ja tervehdykset asianmukaisella hartaudella juhlapäivinä ja muulloinkin. Myös sotaan lähdön muistokivet kunnissa pitää pitää kunnossa muistuttamassa tulevia sukupolvia aikaisempien sukupolvien ponnisteluista. Torjumalla työttömyyttä, turhautuneisuutta ja eriarvoisuutta pidetään maa kaikille rakkaana ja omana sekä puolustamisen arvoisena. Varusmiespalvelu tulisi nuorten nähdä arvostettuna asiana. Nämä asiat ovat myös meidän veteraanien saavutusten vaalimista.

 

Millaisena Te näette maamme turvallisuuden nyt? Miten suhtaudutte puolustusvoimien nykytilaan?

Minulla on vahva usko siihen, että Suomi on nyt turvallinen paikka asua. Hoitamalla ulkopolitiikka ja puolustuspolitiikka viisaasti ja pitkäjännitteisesti luodaan hyvät edellytykset rauhantilan säilyttämiseksi. Tarvitsemme edelleen itsenäisen puolustuksen ja sitoutumisen koko maan puolustamiseen. Tuskin enää tulee korpisotia, vaan on varauduttava aivan uudenlaisiin tilanteisiin kaupunkien ja elinkeinoelämän suojaamiseksi.

Mielestäni nykyinen puolustusvoimien tilanne on aika hyvä. Varusmiespalvelusaika on sopiva eikä määrärahoja tule olennaisesti supistaa. Yhteiskunnan tehtävänä tulee olla myös maanpuolustushengen ylläpitäminen. Ilokseni olen huomannut, että Suomessa on korkea tahto puolustaa omaa maata.

 

Miten Te haluatte tervehtiä Kanta-Hämeen sotaveteraaniveljiä ja – sisaria jouluna 2011?

Meitä veteraaneja on enää vähän jäljellä ja olemme vanhoja ja sairaita. Monet meistä ovat hyvin yksinäisiä. Toivonkin, että voisimme vielä pitää yhteyttä toisiimme ja osallistua yhdistystemme toimintaan jollakin tavalla. Harras toivomukseni on, että voisimme asua kotona läheistemme lähellä mahdollisimman pitkään. Toivotan kaikille veteraaneille terveyttä, rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2012!

 

P.s. Martti Vainio (91 v) toimi 52 vuotta Tammelan sotainvalidien johtotehtävissä.

 

Haastattelija Markku Saviniemi

Kategoria(t): Kirjoitukset Joulun veljestuki-lehdessä, Sotahistoria. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.